keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vihtaan voidaan käyttää myös monia heinäkasveja

samoin maitohorsmaa ja mesiangervoa, joista saadaankin helposti vihdankaltainen nippu. Vaikka vihta ei ole suuri, se sopii erinomaisesti hierontavälineeksi pesun aikana ja siitä liotettua uutetta voidaan kaataa huuhteluveteen.
Erilaisista kesällä kuivatuista yrteistä voidaan valmistaa yrttityynyjä. Sopivan kokoiset luonnonkankaasta ommellut pussit täytetään yrteillä. Näitä yrttipusseja voi käyttää nivelhoitoon tai kasvokääreeksi, ja niiden päällä voi myös maata. Ennen saunaan menoa voit tehostaa yrttipussin luonnontuoksua tipauttamalla siihen muutaman tipan sopivaa eteeristä öljyä. Tyynyjen valmistukseen voi käyttää esimerkiksi ihoa hellästi hoitavia ruusun terälehtiä tai vaikka tavallista heinää, aina löytyy sopivia yrttejä. Niillä voi juhlistaa vaikkapa joulusaunaa.
Kirja: Luonnonmukaiset kotihoidot/Ljudmila Rumjantseva

lauantai 10. toukokuuta 2014

Meidän aikamme on

suupalttien kulta-aikaa. Joka osaa puhua hyvin, tulee aina hyvin toimeen. Esitelmää arvostetaan sen mukaan, kuinka monta niin sanottua sukkeluutta puhujalla on sanottavanaan, ja sitä joka osaa kertoa tarinoita, joissa on rohkeita vihjauksia ja merkityksellisiä merkityksettömyyksiä, pidetään hyvänä seuraihmisenä.

Ilveilijät keräävät ihmisjoukkoja ympärilleen. Kansa haluaa jotakin, jolle nauraa, ja sellaiselle nauretaan, mikä sointuu yhteen sairaan sielun kanssa.
Mitä on huumori? Ilvehtimisen ja huumorin välillä on ylitsepääsemätön kuilu. Jälkimmäinen on harvinainen lahja. Opi tuntemaan todellinen huumori, joka on hienotunteista ja jolla on viisauden ylevät piirteet, niin inhoat päivän juoruja ja seuraelämän kuluneita vitsejä. Mahdollisesti on olemassa huumorintajuttomia, hyviö ihmisiä, mutta he ovat harvinaisia. Kaikissa olosuhteissa huumorittomat ihmiset ovat ikävystyttäviä ja heidän kanssaan on vaikeata tulla toimeen.
Joskus sanaa haaveilija käytetään pilkkasanana. On myöskin mahdollista, että se, jota tällä sanalla on herjattu, tuntee itsensä loukatuksi. Mutta sitä hänen ei suinkaan tarvitse tuntea. Uneksijat ovat edelläkävijöitä, tiennäyttäjiä ja keksijöitä. Kaikki maailmanhistorian suurtyöt ovat saaneet alkunsa haaveesta. Voidaan oikeutetusti sanoa, että koko meidän sivistyksemme on toteutunut haave. Merimies uneksii merentakaisista maista, orja uneksii vapaudesta ja käsityöläinen koneista.

Niitä mestareita, joiden töistä nykyisin maksetaan miljoonia, kutsuttiin aikanaan epäkäytännöllisiksi uneksijoiksi. Runoilijoita ja ajattelijoita, ihmiskunnan suurimpia hyväntekijöitä halveksittiin ja kutsuttiin haaveilijoiksi. Niin heitä kutsutaan vielä nykyisinkin. Eläköön haaveilijat! Joka ei uneksi on kuollut.

"Tietää, tahtoa, rohjeta ja vaieta". Mitään ei voida suunnitella ilman tietoa eikä mitään voida tehdä ilman tahtoa. Joka tahtoo jotakin, uskaltaa, ja joka onnistuu, vaikenee.
Pikkusielu peittää pätemättömyytensä kerskailullaan. Omakehu alkaa siitä, mihin toisten arvostus loppuu. Ihmisen omakehu on suhteessa hänen tietämättömyyteensä. Vanha sananlasku sanoo: "On parempi ottaa vastaan viisaan miehen moite kuin houkkion kiitos". 

Kirja:Näin olen kuullut/Axel Fredenholm

maanantai 5. toukokuuta 2014

Saunavihdat ja saunaan sopivat tuoksut

Kun haluat, että vihta on pehmeä ja hellä, ota riippuvia  notkeita oksia koivun keskiosasta.
Kuivattavat vihdat tulee Etelä- ja Keski-Suomessa kerätä ennen juhannusta. Kuivattamiseen sopii varjoisa paikka, jossa on hyvä ilmankierto. Saunavihdan koko on makuasia. Jotkut saunojat pitävät suuresta painavasta vihdasta, toiset pehmeästä kevyesti hoitavasta. Lapsille tehtiin ennen pienemmät vihdat. Suuri paino pantiin sille, että kädensija oli siisti ja kauniisti sidottu koivunvitsalla.
Saunakulttuurista ja vihdan käytöstä on paljon erilaisia tarinoita ja sananlaskuja. Vihtomisesta nauttiminen ja vihdan kanssa keskustelu on tärkeää, sillä sen sanotaan antavan saunalle voiman. Seuraavassa on kuitenkin tarkoitus perehtyä vihdan hoitaviin ominaisuuksiin pääasiallisesti kansantiedosta saatujen kokemusten perusteella.

Koivuvihta on vihtojen kuningas ja sopii jokaiselle. Koivuvihdassa on miellyttävä tuoksu ja se puhdistaa ja elvyttää ihoa. Varsinkin nuoren koivuvihdan pihkamaisilla aineilla on tulehdusta poistava vaikutus ja ne rauhoittavat ihoa, rentouttavat lihaksia ja hoitavat niveliä. Koivuvihdan tuoksua suositellaan myös keuhkopotilaille, sillä se helpottaa yskässä limaneritystä. (Olen henkilökohtaisesti kuullut parantajan suosittelevan männyn-kuusenhavuja myös samaan vaivaan.) Vihtomisen jälkeen voit maata lauteilla pitäen saunavihtaa hikisillä kasvoillasi. Siivilöi vihdanliotusämpärin vesi ja huuhtele sillä hiuksesi ja vartalosi. Kun vihta on hyvin sidottu eikä siitä ole pudonnut paljon lehtiä, voit käyttää sitä toisenkin kerran ainakin jalkakylpyyn. Saunavihdan liotusvettä voit käyttää myös löylyvetenä.

Tammivihta sopii paremmin niille, joilla on rasvainen iho, sillä se hoitaa tällaista ihoa tehokkaammin kuin koivuvihta. Urheilijat pitävät usein tammivihdasta, joka kestää hyvin kovaa kuumuutta. Tammivihdat kerätään ja kuivataan elo-syyskuussa.

Eukalyptusvihdan tuoksu on miellyttävä jo muutama oksa antaa saunalle ihanan parantavan tuoksun. Eukalyptuksen vaikutus on antiseptinen ja tulehdusta poistava, ja sitä suositellaan hengitysteiden sairauksien hoitoon. Koivuvihdan joukkoon voi sitoa myös pari eukalyptuksen oksaa. Eukalyptus ei kasva Suomessa (muutoin kuin ruukkukasvatus)
Lehmusvihta rauhoittaa yleisesti ja hoitaa herkkää ihoa. Sillä on kouristusta poistava ja vilustumista lieventävä vaikutus. Lehmuksella on myös hikoilua lisäävä sekä puhdistava vaikutus, ja se antaa saunaan hyvän tuoksun.
Leppävihtaa käytetään harvoin, mutta se on hyvä ystävä nivelvaivaisille ja sekin auttaa vilustumisoireisiin.

Mänty-, kuusi- ja katajavihdoilla on puhdistava vaikutus. Vihtahoito tosin pistelee, mutta monet pitävät tätä vaikutusta kiihottavana ja virkistävänä. Näitä vihtoja kannattaa käyttää erikoistarkoituksiin, kuten kipeän selän hoitoon, ja niihin on helppo saada vihdaksia myös talvella. Niiden päällä voi maata vaikkapa saunanlauteilla.
Pihlajavihta sopii rasvaiselle iholle, jota se hoitaa pehmeästi.
Mustaherukan oksat antavat saunalle hienon aromaattisen tuoksun, ja niillä on ihoa kosmeettisesti hoitava vaikutus.

Nokkosvihtaa tulisi kansantiedon mukaan käyttää harvoin ja kohdistaa hoito tarkasti kipeisiin paikkoihin, joihin se tehoaa hyvin. Se sopii niille, joilla on nivel- ja selkärankaongelmia. Rohkeat käyttävät sitä aivan tuoreena, mutta hoitoalueen tulee olla silloin erittäin pieni. Nokkosvihtaa käytetään yleensä löylyn jälkeen, ja sen päälle kaadetaan ensin kuumaa vettä. Jos sen upottaa kuumaan veteen, se ei polta enää lainkaan vaan hoitaa ja elvyttää ihoa ihanan pehmeästi.

Haapavihta ei ole mukava kuivana, sillä kuivatun vihdan lehdet irtoavat helposti ja oksat ruoskivat kipeästi. Tuore haapavihta on parempi. Se sopii reumapotilaille ja nivelhoitoon.

Kannattaa kokeilla vaikkapa kaikkia edellä kuvattuja vihtoja. Uudet kokemukset rikastuttavat ja vihdastakin voi saada hyödyllisen ystävän.

Kirja:Luonnonmukaiset kotihoidot/Ljudmila Rumjantseva http://www.kirjapino.fi/shop/luonnonmukaiset-kotihoidot/


lauantai 3. toukokuuta 2014

MENESTYKSEN LAKI

Maallisin termein menestys tarkoittaa, kaikessa yksinkertaisuudessaan, vain halutun tuloksen saavuttamista. Olipa kyse sitten hyvästä tai pahasta, samat lait pätevät aina, sillä universaali energia tukee vapaata tahtoasi.
Helpoin tapa saavuttaa materiaalista menestystä on käyttää hyväkseen HUOMION LAKIA. Ole selkeä sen suhteen, mitä haluat saada, ole tarvittavan itsevarma ja päättäväinen ja työskentele sitten sitkeästi saavuttaaksesi päämääräsi. Keskity tavoitteeseen lakkaamatta. Kun käytät huomion lakia päästäksesi päämäärääsi, sinulla ei ole varaa yhteenkään kielteiseen ajatukseen. Ja mikä vielä tärkeämpää: sinulla ei ole varaa ainoaankaan kielteiseen mielikuvaan.
 Uskomukset luovat energian, joka värähtelee kaikkialla ympärilläsi. Menestyt kun uskot itseesi. Tarkkaile uskomuksiasi ja karsi huolellisesti pois ne, jotka eivät vie sinua tavoitteitasi kohti.
Kun haluat menestyä rakkaudessa, tarkkaile uskomuksiasi rakkaudesta. Ne, jotka luovat menestystä ajattelevat: "Olen rakastettava, luotan ihmisiin, vastaan lempeästi toisen lähestymiseen, avaan sydämeni ja annan itsestäni avokätisesti, rentoudun ja uskon olevani rakastettettava.
 Liike-elämässä menestystä luovat uskomukset ovat: "Luotan ihmisiin, ansaitsen menestystä, ansaitsen hyviä asioita, selviän mistä vain."
 Henkisin termein menestys merkitsee itseensä uskomista, parhaansa tekemistä ja ihanteellisimman lopputuloksen saavuttamista kaikille osapuolille.
  Menestys toteutuu, kun henkilökohtaiset tai yhteisölliset
värähtelyt ovat sopusoinnussa tuloksen värähtelyn kanssa.
 Kun olet yhdenmukainen, ihmiset luottavat rehellisyyden auraasi. Kun siis puhut siitä, mihin uskot ja "seisot sanojesi takana", luot menestystä niin kauan, kuin pysyt myönteisenä.
Pidät yllä ajatuksiasi vasemmassa aivopuoliskossasi ja mielikuviasi oikeassa. Mielikuvat ovat paljon voimakkaampia kuin ajatukset. Jos ajattelet menestystä, mutta kuvittelet epäonnistumista, epäonnistut. Lisäksi kun ajatuksesi ja mielikuvasi ovat vastakkain, kaksi voimakasta puoltasi kamppailevat sisälläsi. Se johtaa masennukseen, uupumukseen ja sekasortoon.
  Kun vasen ja oikea aivopuliskosi ovat yhdenmukaiset,
toisin sanoen kun sekä ajattelet menestyksen ajatuksia
että kuvittelet menestystä, tulet myös menestymään upeasti.
Jotta voisit menestyä, sinun on noudatettava Virtaavuuden lakia. Pyörä ei voi pyöriä, jos se on ruostunut paikoilleen. Ruoste on poistettava, ennen kuin kulkuneuvo voi liikkua eteenpäin.
Kun haluat aktivoida Menestyksen lain ja sallia sen, että onnenpyörä pyörii sinulle, päästä irti vanhasta ja pidä myönteinen katseesi suunnattuna sinne, missä haluat olla.
Kun haluat menestyä, siivoa ensin fyysiset,
mentaaliset ja emotionaaliset roskat pois.
Et voi menestyä, ellet tiedä, minne olet matkalla. Jos haluat ylittää meren ja päästä mantereelle, teet tiettyjä valmisteluja ennen matkaasi. Päätät oletetun määränpääsi, esimerkiksi pujehditko Monacoon vai Tongalle - ainahan on mahdollista joustaa ja muuttaa kohdetta myöhemmin. Tutkit ja otat huomioon tuulet ja merivirrat. Lastaat laivasi tarvittavilla varusteilla. Kun päätät lähteä matkaan, käynnistät moottorin. Liian monet ihmiset eivät menesty, sillä he käyttävät kaiken aikansa matkan suunnitteluun, eivätkä koskaan aloita sitä. Lopuksi nostat ankkurin. Se merkitsee sitä, että katkaiset siteesi vanhaan ja otat riskin käydä kohti erilaista tulevaisuutta.
 Menestys mitataan henkisin termein
tyytyväisyyden ja täyttymyksen tunteillasi.
 Jos olet ansainnut miljoonia ja olet loppuunpalanut, henkisessä mielessä sinua ei pidetä menestyneenä. Sama pätee, jos olet kiivennyt pyramidin huipulle, mutta olet samalla vahingoittanut ihmisiä. Myöskään silloin et ole henkisessä mielessä menestynyt, jos rehellisyytesi on kyseenalaista - vaikka olisit voittaja.
 Olet menestyksekäs, kun olet saavuttanut tavoitteesi
yhteistyötä tekemällä ja muita rohkaisemalla.
 Menestyt, kun värähtelytasosi värähtelee
sopusoinnussa haluamasi tuloksen kanssa.
Kirja: Hieman henkisistä laeista/ Diana Cooper

torstai 1. toukokuuta 2014

Juhannusperunat


Yksi peruna hengissä...kun ei tullut ämpäriin laitettua... Etelässä kaivoin vain kuopan nurmikolle ja pottu koloon, multaa päälle ja hyvin kasvoivat..kuohkeuttaen maaperää samalla. Lujilla on perunapoloinen täällä Lapin jängällä..
Kasvata perunoita ämpärissä, isossa ruukussa tai kasvatussäkissä. Aikaiset lajikkeet tuottavat syötävän kokoisia perunoita 60-70 vuorokaudessa. Vappuna itämään laitetuista perunoista saa satoa heinäkuun alkupuolella.
Näin kasvatat perunoita astiassa 
Kasvata perunoita ämpärissä, isossa ruukussa tai 
  1. Hanki siemenperunoiksi puutarhamyymälästä aikaista lajiketta (esim. Timo tai Siikli) tai valitse perunapussista itäneet mukulat. Ruokakaupan perunat ovat keväällä myöhäistä lajiketta, joten sato ei ehdi juhannukseksi.
  2. Idätä perunoita pari viikkoa valoisassa paikassa, kunnes idut ovat noin sentin mittaisia. Valo vahvistaa ituja eivätkä ne katkea istutettaessa. Suihkuta mukuloita silloin tällöin, jos huoneilma on kuivaa.
  3. Valitse istutusastiaksi ämpäri, iso ruukku tai kasvusäkki ja sopiva alusvati. Astian pohjassa pitää olla reikä, jotta liika kasteluvesi pääsee valumaan pois.  
  4. Laita astian pohjalle kerros lecasoraa/soraa salaojaksi ja parikymmentä senttiä hiekkapitoista multaa. Laita 2 (-3) perunaa erilleen toisistaan mullan pinnalle ja peitä kymmenen sentin multakerroksella. Astia on noin puolillaan. Kastele niin, että multa on kosteaa.
  5. Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät yölläkin vasta sitten, kun yöpakkaset ovat kokonaan ohi.
  6. Kastele perunoita veden kulutuksen mukaan: ensin vähemmän ja kun varret kasvavat, runsaammin. Huolehdi siitä, että multa pysyy kosteana. Kaada valunut kasteluvesi pois alusvadilta.
  7. Kun varret ovat kasvaneet 7-10 cm mittaisiksi, lisää multaa niin, että vain latvat näkyvät. Toista multaus aina kun varret ovat kasvaneet kymmenisen senttiä kunnes astia on täynnä. Multaus estää kehittyvien mukuloiden vihertymisen.
Korjaa sato parin kuukauden päästä kääntämällä ämpäri ylösalaisin. Jos et halua käyttää koko satoa kerralla, irrota toinen taimi varovasti ja kerää tarvitsemasi määrä mukuloita. http://www.martat.fi/puutarha/kotipiha/juhannusperunat/

Näin toimimme Exotic Gardenissa
Meillä on tapana aloittaa perunanviljely heti, kun saamme siemenperunat toimittajalta, eli viikolla 13 tai 14. Haluamme saada uutta perunaa aikaisin.Kun perunat saavat olla valossa ja huoneenlämmössä, niiden idut alkavat kasvaa. Eri lajikkeilla on erilainen kasvunopeus. Kun idut ovat yli sentin pituisia, istutamme perunat ämpäreihin.Ämpäreiden pohjaan olemme tehneet reikiä, vähintään kaksi kuhunkin, niin että sadevesi ja liika kasteluvesi pääsevät poistumaan. Kaadamme ämpäreiden pohjalle noin 10 senttiä multaa. Sen jälkeen panemme kuhunkin ämpäriin 2 tai 3 perunaa, jotka peitämme noin 10 sentin paksuisella multakerroksella. Perunoiden määrä riippuu ämpärin koosta. Mullan pitää tietenkin olla kosteaa ja lannoitettua. Ämpäreitä pidetään valoisassa paikassa huoneenlämmössä.Aina kun mullanpinnan yläpuolella näkyy 10–20 sentin pituudelta varsia, lisäämme multaa. Jatkamme näin siihen asti, kunnes ämpäri on täynnä multaa. Kastelemme tarpeen mukaan.Siirrämme ämpärit ulos heti, kun sää sallii. Tarvittaessa peitämme ämpärit harsolla.Koska viljelemme vain kesän tarpeisiin, viljelemme tällä tavalla koko kesän.
Viljelyn voi tietysti aloittaa myöhemmin perinteiseen tapaan.