Rahajärvi
Kilpakajakki
kevyt ja herkkä
poukama
mustikat
puolukkaa
once~in~a~lifetime ♥ ✧ ♔ ♕
Vapautan vanhempani siitä tunteesta, että he olisivat epäonnistuneet vanhempina. Vapautan lapseni tarpeesta tehdä minut ylpeäksi, jotta he voivat elää omalla tavallaan, omaa sydäntään seuraten. Vapautan kumppanini velvollisuudesta saada minut tuntemaan itseni kokonaiseksi.
Minusta ei puutu mitään. Kaikkina aikoina opin yhdessä olentojen kanssa, jotka ympäröivät minua. Kiitän isovanhempiani ja esivanhempiani, jotka kohtasivat toisensa, niin että minä saan tänään hengittää elämää.
Ja vapautan heidät menneisyydessä tehdyistä virheistä sekä toiveista, joita he eivät pystyneet täyttämään, koska tiedän, että he tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja siinä tietoisuudessa, joka heillä sillä hetkellä oli.
Kunnioitan heitä, rakastan heitä ja myönnän, että he ovat syyttömiä. Koska paljastan sieluni heille, he tietävät että en salaa heiltä mitään enkä ole heille velkaa mistään enempää kuin sen, että pysyn uskollisena itselleni ja omalle olemassaololleni ja että vaellan sydämeni viisauden ohjaamana.
Olen tietoinen siitä, että toteutan elämäntehtävääni vapaana näkyvistä ja näkymättömistä perhevelvollisuuksista, jotka saattaisivat häiritä rauhaani ja onnellisuuttani, sillä ne ovat tärkeimmät velvollisuuteni.
Sanoudun irti pelastajan roolista olla se, joka yhdistää tai täyttää toisten odotukset. Ja oppimalla rakkauden kautta siunaan syvintä olemustani sekä tapaani ilmaista itseäni, vaikka joku ei ehkä minua ymmärrä.
Ymmärrän itseäni, koska minä yksin olen elänyt ja kokenut oman tarinani; koska tunnen itseni, tiedän kuka olen, tiedän mitä tunnen, tiedän mitä teen ja tiedän miksi niin teen.
Kunnioitan ja hyväksyn.
Kunnioitan jumaluutta minussa ja sinussa.
Olemme vapaita.
(Vapaa käännös by me,
englanninkielinen teksti;
I release my parents from the feeling that they have failed with me.
I release my children from the need to make me proud, so that they can write their own ways, according to their hearts.
I release my partner from the obligation to make me feel complete.
I lack nothing in myself.
I learn with all the beings that surround me through all time.
I thank my grandparents and ancestors who met so that today I breathe life.
And I release them from the faults of the past and from the wishes they did not fulfill, aware that they did the best they could to resolve their situations, within the consciousness they had at that moment.
I honor them, I love them, and I recognize their innocence.
I bare my soul before their eyes and that is why they know that I do not hide or owe anything, more than being faithful to myself and my own existence walking with the wisdom of the heart.
I am aware that I am fulfilling my life project, free of visible and invisible family loyalties that may disturb my peace and my happiness, which are my greatest responsibilities.
I renounce the role of savior, of being the one who unites or who fulfills the expectations of others. And learning through LOVE, I bless my essence and my way of expressing, although there may be someone who cannot understand me.
I understand myself, because only I lived and experienced my story; because I know myself, I know who I am, what I feel, what I do and why I do it.
I respect and approve.
I honor the Divinity in me and in you.
We are free.
- A Traditional Náhuatl Prayer
Alkoiko suhteenne äkkirakastumisella? Onko rakkaasi kaiken kaipauksesi täyttymys? Onko yhteytenne ”made in heaven”? Oletteko toisillenne kaikki kaikessa? Oletteko kaksoisliekkejä, joiden oli pakko kohdata? Ylittääkö rakkautenne tavanomaisuuden rajoja iän, sukupuolen tai jonkun muun kulttuurisen mallin suhteen? Silloin kyseessä saattaa olla polttosuhde.
Näin varsinkin silloin, kun ensi-ihanuuden jälkeen suhteenne muuttuu tuliseksi taistelukentäksi, jossa tunteet vaihtelevat lähes päivittäisen autuuden ja raivon välillä. Kun rakkaasi on sinulle kaikki kaikessa niin hyvässä kuin pahassakin, kun kaikki tuntuu riippuvan tuon toisen hyväksynnästä, hänen rakkaudestaan. Kun olet samalla valmis mihin tahansa säilyttääksesi löytämäsi rakkauden sekä vihaamaan rakastasi, koska hän tuntuu uhkaavan sinun onneasi ja autuuttasi. Kun onnesi on toisesta riippuvainen. Silloin saatat olla polttosuhteessa.
Polttosuhde on taivaan lahja, joka antaa sinulle mahdollisuuden polttaa pois kaikki vanhat pelkosi, traumasi ja kuvitelmasi, jotka estävät pyhän ja tasapainoisen ihmissuhteen syntymisen. Polttosuhde on kahden epätoivoisen olennon kohtaaminen, jonka tarkoituksena on lapsellisten eli lapsuuden traumaattisiin kokemuksiin perustuvien kaipausten paljastaminen ja polttaminen pois mielesi pyhästä Graalin maljasta, joka hetki hetkeltä luo todellisuutesi kaiken siinä kantamasi näköiseksi ja mukaiseksi. Polttosuhde on mahdollisuus puhdistua.
Polttosuhde paljastaa niin sinulle kuin rakkaallesi kaiken sen, mikä estää teitä kohtaamasta pyhästi ja rakastavasti. Polttosuhde luo pyhän roihun, jossa kaikki elämän ja rakkauden vastainen voi palaa pois mielestäsi. Polttosuhde on mahdollisuus vapautua siitä lapsen luonnollisesta kaipuusta symbioosiin, joka meissä kaikissa heräsi äitimme sylissä ja isämme yhteydessä synnyttyämme kohdun taivaallisesta autuudesta tähän epätäydellisen rakkauden maailmaan.
Polttosuhde polttaa meissä pois lapsen luonnollisen erehdyksen ja vapauttaa meidät rakastamaan aikuisesti ja tasavertaisesti. Polttosuhde polttaa pois kuvitelman täydellisestä rakkaudesta ja kannatuksesta, jota lapsi meissä turhaan kaipasi epätäydellisiltä vanhemmiltaan. Sen, jota kukaan ei koskaan voi toiselle aikuiselle tässä epätäydellisessä maailmassa tarjota. Polttosuhteen tuli siunaa meidät, ellemme taistele sitä vastaan ja kieltäydy tuntemasta kaikkia niitä tunteita, joita se nostaa koettavaksi sielumme alitajuisesta syvyydestä. Polttosuhde on mahdollisuus.
Jos emme hyväksi polttosuhteen lahjaa emmekä kohtaa sen esiin nostamia lähes mahdottoman suurilta tuntuvia tunteita ja tuskia, sen palo siirtyy sisällemme ja koteloituu mieleemme ja sieluumme tullakseen aikanaan esiin niin kehossamme kuin maailmassammekin. Me sairastumme noiden polttamattomien eli kohtaamattomien tunteittemme vuoksi ja me käymme sotaa niin lähimmäisiämme kuin toisia kansojakin vastaan kohtaamattoman vihan, tuskan, surun, syyllisyyden ja häpeän vuoksi.
Me heijastamme maailmamme pintaan kaiken sen mitä itsessämme emme tohdi nähdä ja tuntea. Me poltamme niin kehomme kuin maailmammekin, mikäli emme kohtaa polttavia tunteitamme.
Polttosuhde on siis mahdollisuus, mutta vain sille, joka suostuu kohtaamaan kaikki suhteen roihussa esiin nousevat tunteet. Sille, joka antaa kaiken palaa rakkauden puhdistavassa roihussa.
Moni polttosuhde näyttää olevan kuin intensiivinen puhdistusoperaatio, joka johtaa parhaimmillaan molemminpuoliseen iloon ja kiitollisuuteen, kun kaikki on kohdattu ja kaikki vanhat keskeneräiset tunteet on poltettu poroksi. Kun polttosuhteen luonut sielunsopimus on täytetty ja molemmat osapuolet ovat löytäneet itsestään sen rauhan ja rakkauden, jonka he toisiinsa kuvittelivat ja jota he toisiltaan kaipasivat kuin lapsi äidiltään tai isältään.
Polttosuhde päättyy luonnollisesti, kun sen osapuolet ovat kasvaneet itsenäisiksi ja vapaiksi aikuiseksi, jotka eivät enää tarvitse toista rakastaakseen, vaan joista itsestään rakkaus virtaa luonnollisesti kuin valo auringosta. Silloin polttosuhteen tarkoitus on täytetty ja sen osapuolet ovat valmiita pyhään ja tasapainoiseen vertaisten aikuisten suhteeseen joko keskenään tai jonkun aivan muun kumppanin kanssa.
Tasapainoiset suhteet näyttävät syntyvän vähittäisen tutustumisen, ihastumisen ja kohtaamisen kautta. Niihin ei hypätä äkkirakastumisen palossa, vaan kestävän suhteen lempeä roihu syttyy vähitellen, kun tunnistamme tuossa toisessa vertaisemme ja kaltaisemme itsenäisesti rakastavan olennon, jonka kanssa haluamme jakaa elämämme ja rakkautemme.
Kestävän rakkauden palo ei polta vaan ravitsee ja ruokkii iloa, rauhaa ja rakkautta eli Elämää Itseään suhteen molemmissa osapuolissa ja heidän lähimmäisissään ja maailmassaan. Kestävän rakkauden palo on lempeää ja viatonta, vaivatonta ja helppoa, sillä sitä ennen kaikki pelko, suru, ahdistus ja häpeä on palanut pois polttosuhteen siunatussa roihussa. Polttosuhde on siunaus, josta kumpuaa pyhän rakkauden lahja🔥
Voimani on siinä, että elän omilla ehdoillani
ilman lupia, ilman miellyttämisen tarvetta,
ilman hyväksynnän odottamista.
Ikääntyminen ei ole tappio, se on voitto.
Se on paluu itseesi pitkien taistelujen
jälkeen. Kun voit viimein sanoa:
”Selvisin. Olen tässä, olen oma.”
Jos se pelottaa jotakuta ~ olkoon niin.
En ole syntynyt miellyttääkseni muita.
Olen syntynyt olemaan aito. Ja tänään
olen sitä enemmän kuin koskaan.
Kuljen hiljaa, mutta jätän syvät jäljet.
En tarvitse täydellistä ymmärrystä,
kunnioitus riittää.
Ja jokaisen, joka haluaa tulla elämääni,
on tiedettävä:”Tänne tullaan paljain
jaloin ja avoimin sydämin.”
Tällaista naista ei voi ostaa, huijata
eikä murtaa!
Häntä voi vain kunnioittaa.
Maan päällä tällä hetkellä sotia ja väkivaltaa ja asiat tuntuvat pimeiltä. Kuitenkin rauhassa ja hiljaisuudessa, samaan aikaan jotain muuta tapahtuu pinnan alla. Sisäinen vallankumous on meneillään ja tiettyjä yksilöitä kutsutaan korkeampaan valoon.
Hiljainen vallankumous. Sisältä ulospäin. Perustuksista ylöspäin. Tämä on maailmanlaajuinen operaatio. Henkinen salaliitto. Joka kansakunnassa planeetalla on nukkuvia soluja.
Et näe meitä televisiossa. Et voi lukea meistä sanomalehdistä. Et kuule meistä radiossa. Emme ole kunnian perässä. Emme pukeudu univormuun. Tulemme kaiken kokoisina, värisinä ja muotoisina.
Suurin osa meistä työskentelee kulissien takana, kaikissa maissa ja kulttuureissa maailmassa. Suurissa ja pienissä kupungeissa, vuorilla ja laaksoissa, maatiloilla ja kylissä, heimoissa ja syrjäisillä saarilla.
Voit kulkea kenen tahansa meistä ohi kadulla etkä edes huomaisi sitä. Kuljemme
salassa. Pysymme kulisseissa. Meille ei ole merkitystä kenen ansiosta lopulta asiat tapahtuvat kunhan työ tulee tehdyksi.
Toisinaan tunnistamme toisemme kadulla. Nyökkäämme toisillemme huomaamatta ja jatkamme matkaa.
Päiväsaikaan moni meistä esittää tekevänsä tavallista työtä mutta tuon kulissin takana, yöllä tapahtuu varsinainen työ.
Jotkut kutsuvat meitä Tietoisuuden Armeijaksi. Luomme hiljalleen uutta maailmaa mielemme ja sydämemme voimalla. Seuraamme, intohimolla ja ilolla.
Käskymme tulevat Henkisen Älykkyyden Keskukselta.
Pudotamme salaisia, pehmeitä rakkauspommeja kun kukaan ei katso.
Runoja~ Halauksia~ Musiikkia~ Valokuvia~ Elokuvia~ Ystävällisiä sanoja~ Hymyjä~ Meditaatioita ja rukouksia~ ~Tanssia~ Sosiaalista aktivismia~ Verkkosivuja~ Blogeja~ Spontaaneja hyväntekoja
Vapautamme itsemme kaunoista, päästämme irti tuomitsemisesta.
Ilmaisemme jokainen itseämme omalla ainutlaatuisella tavallamme, ainutlaatuisilla lahjoillamme ja taidoillamme.
Ole se muutos jonka haluat nähdä maailmassa. Se on motto joka täyttää sydämemme.
Tiedämme että se on ainut tapa jolla todellinen muutos tapahtuu. Tiedämme että hiljaisella ja nöyrällä tavalla meillä on kaikkien merten voima.
Työmme on hidasta ja säntillistä niin kuin vuorten muodostuminen. Ensikatselulla se ei ole edes näkyvää ja silti kaikki tektoniset laatat tulevat siirtymään tulevien vuosisatojen aikana.
Rakkaus on 2000-luvun uusi uskonto.
Sinun ei tarvitse olla korkeasti koulutettu henkilö tai omata mitään erityislaatuista tietoa ymmärtääksesi sen.
Kaikki tulee sydämen viisaudesta käsin.
Yhdistyneenä koko ihmiskunnan ajattomaan evoluution pulssiin.
Ole se muutos jonka haluat nähdä maailmassa.
Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi. Meillä on rekrytointi käynnissä, ehkä haluat liittyä meihin tai ehkä olet jo liittynyt.
Kaikki ovat tervetulleita.
Ovi on avoinna ❤"
Kirjoittanut - Brian Piergro