Kodin hyvää onnea on suojeltu

vahvistamalla kodin ja ulkomaailman rajoja. Tämä tapahtui suojaavilla kuvioilla tai esineillä, jotka sijoitettiin erityisesti talon aukkojen, kuten ovien ja ikkunoiden läheisyyteen. Näin varmistettiin kodin hyvä onni.

Suojelevina symboleina on käytetty muun muassa onnea tuovia rengasristiä ja viisikantaa. Pahantahtoisilta voimilta on suojauduttu piirtämällä rengasristi asuinhuoneiden, tallin ja navetan oveen tai portin pieleen. Viisikantaa on käytetty suojaavana symbolina muun muassa riihien ovissa.

Kotia voitiin suojella myös tietyillä puulajeilla. Erityisen vahvaa suojaa antoi kataja, jonka oksia saatettiin kiinnittää talon oveen. Suomessa ja Virossa on ollut myös tapana savustaa maatalojen huoneet torstaisin katajansavulla. Kataja antoi taloon hyvän hajun, karkotti sairaudet ja piti pahat voimat loitolla.

Myös pihlajalla tiedettiin myös olevan suojelevaa ja hyvää tuovaa väkeä. Taloja onkin suojeltu esimerkiksi pihlajanoksista valmistetuilla kepeillä ja kehillä. Talojen lisäksi näin suojattiin myös kotieläimiä, metsästäjien ansoja, kalastustarvikkeita ja muita paikkoja ja tarvikkeita.

Rakennuksiin on myös piilotettu suojelevia esineitä, kuten ukonvaajoja, mutta myös kuolleita kyykäärmeitä. Käärme piilotettiin usein kynnykseen porattuun reikään jonka aukkokohta suljettiin puutapilla. Käärme voitiin piilottaa joko kokonaisena tai käyttää pelkkää päätä tai nahkaa. Tiedetään esimerkiksi, että 1930-luvulla erästä vanhaa taloa purkaessa löydettiin kynnyksen alta käärmeen pää tuohiropposessa.

Symbolisella tasolla käärmeet yhdistyvät vahvasti hyvään onneen, suojelemiseen ja vartiointiin. Pihapiirejä suojelivatkin myös niin sanotut »elättikäärmeet». Näillä pihapiireissä ruokituilla rantakäärmeillä uskottiin olevan kohtalonyhteys talon onneen. Jos käärmettä kohdeltiin hyvin, talo menestyi.

http://www.taivaannaula.org/suomenusko/kirjoituksia/

On vanhan kalenterin Annan päivä.

Joulukuun 15. päivää on Suomessa pidetty Annan päivä keskiajalta aina 1600-luvun lopulle. Tämän takia kansanperinteessä Annan päiväksi kutsutaankin usein juuri joulukuun puoliväliä.

Annan päivänä pimeys on tuntunut ihmisistä sananparsien perusteella loputtomalta. »Kyllä on yötä jouluista, Annanpäivän aikuista». Jouluaattoon on kuitenkin enää yhdeksän yötä. Annan päivänä pitikin jo aloittaa joululeipomiset ja jouluoluiden valmistus.

Annan pitkää yötä pidettiin sopivana aikana joulun leipomisille. Ihmiset nukkuivat illalla muutaman tunnin, mutta puoliltaöin herättiin leipomaan koristeellisia joululeipiä. Yhteen leipään, joka syötiin jouluaamuna, tehtiin »joulusilmät» eli ihmisen kasvot. Leipomisen lisäksi yöllä kierrettiin myös naapureissa pyytämässä paistinkakkua. Anteliaisuus takasi talolle leivän vuotuisen riittämisen ja hyvän kalansaaliin.

Sanottiin myös, että »Annana oluet pannaan, jouluna joukolla juodaan». Loitsuilla pyhitetty olut on ollut muinaissuomalaisten juhlajuoma. Oluen tehtävänä oli olla juhlamielen ja ilon antaja pidoissa. Hedelmällisyyteen liittyvissä juhlissa juopuminen saattoi kuulua asiaan, ja humala toi oluen ja viljan haltijan osaksi juhlaa.

Rahvaanuskossa vihreäviittainen Anna eli Annikki on metsän emäntä tai Tapion tytär. Annikki soitteli metsässä simapilliä ja istui kultaisella tuolilla kehräten vaskisella värttinällä. Metsän pedot olivat Annikin koiria, joten oli luonnollista, että karjanhoitajat pyysivät Annikkia, »juottajaa metisen juoman, katsojaa metisen karjan», varjelemaan karjaa näiltä koirilta.

Metsälle lähtevä mies on pyytänyt Annikilta saalista esimerkiksi tähän tapaan:

»Annikki, tytär Tapion,
Juonitar, metsän emäntä,
Annas tuosta riistan juosta,
Rahan karvan katkoella
Poikki Pohjolan joesta,
Kanasaaren kainaloitse!»

Anna's Day in the old calendar. From the early Middle Ages to late 1600s, Anna's Day was celebrated on December 15. Because of this, mid-December is often referred to as Anna's Day even in the later Finnish folklore (the contemporary name day for Anna is December 9).

According to old sayings the darkness experienced around this time of the year seemed almost never-ending to people. It was said that: "There is a long joulu night, around Anna's Day". Joulu was, however, only nine nights away. Joulu’s baking and beer brewing had to be started on Anna's Day.

The long Anna's night was considered the right for time for the baking. People slept a few hours in the evening, but woke up on midnight to prepare decorated joulu breads. On particular bread a human face (called “joulusilmät”, Christmas eyes) was drawn, and the bread was eaten on Christmas morning.

In addition to doing their own baking, people also visited their neighbours during the night to receive breads or cakes. This sharing of food among neighbours ensured the house would not run out bread in the coming year and would have a good fishing luck.

It was also said that "beer is made on Anna's Day and drank together on joulu". Beer blessed with spells has been the traditional festive and sacred drink for ancient Finns. Beer acted as a giver of joy and festive spirit. In feasts connected to fertility magic, intoxication was especially important and sacred, as it brought the spirit of the fields and grain into the celebration.

In the folk beliefs, Anna or Annikki is the wife or daughter of the forest-god Tapio. Annikki is said to play a pipe in the forest and sat on a golden chair while spinning with a bronze spindle. The forest's beasts of prey were said to be Annikki's dogs, so it was natural for the herdsman to ask Annikki to prevent her beasts from attacking the livestock.

The hunters also turned to Annikki with their spells and asked her to bring them good hunting luck.

Translation: Anssi A.

Tankavaaran uusia isäntiä

 kohtasin joitakin ensimmäisenä aukiolo päivänään. Erityisesti mieleen jäi Kasper von Wuthenau valoisuudellaan.

 Kasper von Wuthenaun ojentama kultahippuplo 1. asiakkaalleen,Kiitos .. varmaankin kulta houkuttelee lisää kultaa kesällä =)

Marraskuun

nimi tulee kuollutta merkitsevästä marras-sanasta. Marraskuussa routainen maa makaa »martaana». Kasvit valmistautuvat talveen ja yöpakkaset kiristyvät. Muita nimiä marraskuulle ovat muun muassa »keurikuu» ja »routakuu».

Sanottiin, että marraskuussa alkava talvi ei kauan kestä, toisin kuin lokakuun tai joulukuun talvi. Marraskuun pakkaset ennustavat leutoa säätä ainakin helmikuun kynttilänpäivään asti.

Kuu oli kalastajille kiireistä aikaa, sillä vahvimmat ja onnekkaimmat verkot, rysät ja talvinuotat valmistettiin marraskuussa. Ne piti saada valmiiksi viimeistään Antin päivään mennessä.

Marraskuista puuta pidettiin lujana lahoamista vastaan, joten rakennushirret pyrittiin kaatamaan tähän aikaan vuodesta. Kotitilalla lehmien terveyttä lujitettiin talvea varten pesemällä ne suopursuvedellä marraskuun aikana.

The Finnish name for November (marraskuu) comes from the old word ‘marras’, meaning ‘dead’. In November, the dark frozen ground lays still almost like it was dead. Plants prepare for winter and nightly temperatures get colder. Other names for November include ‘keurikuu’ (kekri’s month) and ‘routakuu’ (frost-month). 

It was said that if winter began in November it would not last long, contrary to winter that started in October or December. Cold weather in November predicted the winter would be mild at least until Candle’s Day in early February.

November was a busy time for fishermen, as it was said that the strongest fish nets and luckiest traps were made during this month. Nets and traps were supposed to be completed by Antti’s Day (November 30). 

It was also believed that wood cut in November had good resistance against rotting, and hence timbers for buildings were often cut in November. At the home farm the cattle's health was strengthened by washing the animals with a water mixed with marsh labrador tea.

Vuodenkiertoon liittyvissä päivityksissä tärkeimmät lähteet ovat: Jouko Hautalan toimittama Vanhat merkkipäivät (SKS, 2000), Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto (Otava 1950, 2010), Laihon ja Heikkisen toimittama Vanhan kansan merkkipäivät (Karisto, 2009) sekä Matti Varosen Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla (SKS 1898, Salakirjat 2009).

Saariselällä hiihto alkaa 10.10 klo 10 vuosittain, jatkuen marraskuussa latujen pidentyessä.

"Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana"

 Vanhan vuoden päättymistä seurasi »jakoaika», joka on ollut pyhää aikaa uuden ja vanhan vuoden välissä. Jakoajalla tehtiin vanhan vuoden asiat viimeistä ja uuden vuoden asiat ensimmäistä kertaa. Oikeilla teoilla kuluneen vuoden onni siirrettiin seuraavaan vuoteen.

Jakoajaksi on kutsuttu aikaa kekristä Marttiin tai Simosta Marttiin. Joillakin alueilla jakoaikaa vietettiin Mikosta kekriin. On myös puhuttu joulurauhan tapaan »kekrirauhasta». Palkollisille kekrin jälkeinen aika oli römppä-, runtu- eli kissaviikko tai omaviikko. Nimensä mukaisesti se oli palkollisten lomaa ennen uuden palveluksen alkamista ja mahdollista siirtymistä uuteen talouteen.

Jakoaikaa tarvittiin tasaamaan aurinkovuoden ja kuuvuoden väliin jäävä noin 12 vuorokauden aukko. Tässä merkityksessä jakoaika oli kuin vuosi pienoiskoossa, mikä näkyy erityisesti sääenteissä. Yksi auringonpilkahdus jakoajalla vastasi yhdeksän vuorokauden poutaa sydänkesällä. Jos jakoaikana oli pilvistä, tuli märkä kesä.

Pyhiä päiviä vietettiin hiljaa ja joutilaana. Etenkin meluisat ja sotkuiset työt olivat kiellettyjä. Pyykkiä ei pesty eikä eläimiä teurastettu. Ei saanut myöskään kehrätä tai keriä lampaita, muuten susi repisi lampaita. Sopivia hiljaisia töitä esimerkiksi verkkojen ja rysien kunnostaminen. Pojat ja tytöt ennustivat tulevan puolisonsa ulkonäköä ja päättelivät myös enteistä tulevan perhe-elämänsä onnea.

Henkien sanottiin olevan liikkeellä ja taudit tarttuivat helposti. Tiineet lehmät, lampaat ja tammat vahingoittuivat helposti ellei niitä käsitellyt varovasti. Kaikessa talon menestyksen kannalta tarpeellisessa uskottiin olevan oma erityinen »väki», jota oli vaarallista luovuttaa tänä aikana muualle, muuten talolle tulisi katoa ja hävitystä. Tämän takia talosta ei annettu jakoaikana mitään pois. Sanottiin, että »jos annetaan, ei tule uutta tilalle».

Jakoaikana leivottiin suuri kylvöleipä - satovuoden viimeinen leipä. Leipää pidettiin jouluna pöydässä, muut ajat aitassa ja se syötiin ensimmäisenä toukopäivänä. Pala laitettiin kylvövakkaan ja annettiin kylvöjuhdalle. Näin hyvä sato siirrettiin uudelle vuodelle.http://www.taivaannaula.org/