Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taivaanaula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taivaanaula. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. kesäkuuta 2014

Eskon eli Eskelin päivä

 
 on ollut perinteinen nauriin- ja hampunkylvöpäivä. Sanottiin, että »Eskelin päivänä kylvetty nauris on kaikkein onnellisin». Päivä päätti myös ohrankylvöajan. Pelloille odotettiin Eskon päiväksi »Eskon tähkiä», juhannukseen mennessä jyviä ja Ollin päiväksi (29. heinäkuuta) uutisviljaa. Lapissa sääskien sanottiin aloittavan hyökkäyksensä Eskon päivästä alkaen, etelämpänä Esko tuo viheliäiset paarmat.

Hamppu on ollut Suomessa vanha viljelykasvi, joka on aikanaan yhdessä pellavan kanssa syrjäyttänyt vielä vanhemman kuitukasvin eli nokkosen. Hamppua kylvettiin Eskon päivänä ensisijaisesti Pohjanmaalla. Siellä hamppu sanoo: »Kylvä minut Eskelin päivänä ja ota ylös Perttuna (24. elokuuta), niin minusta tulee vahvaa». Eskon päivään mennessä rikkaruohot ovat jo itäneet, joten tällöin äestetty pelto pysyy pitkään puhtaana.

Entisaikaan suosittuja ruokakasveja olivat kaali, nauris, lanttu ja herne. Perunasta tuli näiden kilpailija vasta 1800-luvulla. Naurista on tiettävästi kasvatettu ravinnoksi Suomen alueella jo arviolta 4500 vuotta sitten. Vanhin Suomessa viljelty kanta on ollut »kaskinauris» eli »huhtanauris». Naurista ja mahdollisesti muitakin hyötykasveja suojelevaa ja niiden kasvua edistävää haltijaa kutsuttiin nimellä »Äkräs». Haltijan puoleen käännyttiin viljelyä edistettäessä vielä 1700-luvulla Pohjois-Savossa.

Nauriita on valmistettu ruoaksi muun muassa kypsyttämällä niitä kuumien kivien kanssa naurishaudassa tai -kiukaassa. Kuumennetut kivet nostettiin nuotiosta kuoppaan naurispihdeillä. Nauriiden ja muiden juureksien paistamiseen käytetty kivinen kiuas on nähtävillä esimerkiksi Laatokan rannalla sijaitsevan Lumivaaran Kesvalahden Ukonmäen rinteessä. Ukonmäki on ollut vanhastaan pyhä paikka ja toiminut vielä ennen sotia nuorison kokoontumispaikkana.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Helmikuun nimi


tulee jäähelmistä, joita näkyy puun oksilla suojasään jälkeisillä pakkasilla. Lounais-Suomessa on sanottu, että »mettä on jäähelmes». Itä-Suomessa metsä on »tilkassa» ja lännempänä »pyynsilmällä» tai »vesihilkalla». Sään tarkkailu oli tärkeää, sillä sydäntalven ensimmäisestä suojasta laskettiin 200 päivää rukiin tuleentumiseen.

Helmikuu on jälkimmäinen sydäntalven kuukausista eli »pikkutammi». Itä-Suomessa sitä on kutsuttu kaimaloksi eli kaimalkuuksi. Nimi tulee siitä, että pikkutammi on tammikuun pieni kaima eli kaimalo.

Helmikuuta pidettiin isoveljeään pahantahtoisempana. Se ei kuitenkaan onnistunut olemaan niin kylmä kuin tammikuu vaikka olisi halunnut. »Kun toisella silmällä kiristää, niin toinen silmä vettä kaataa», helmikuu valittelee.

Kylmää helmikuussa kuitenkin useimmiten riittää. Talvi on kylmimmillään Etelä-Suomessa helmikuun alkupäivinä ja Pohjois-Suomessa tammikuun lopulla. Helmikuu on myös pyryinen, mikä näkyy sanonnoissa kuten »helmikuu kinosten käärittäjä». Helmikuun pitkiä suojia ei otettu vastaan hyvällä, sillä ne ennustivat pitkää ja kylmää kevättä. Helmikuun helpot päivät maksettaisiin maaliskuulla.

Sydänkuun loppupuolella seurattiin monia muitakin kevään etenemistä enteileviä merkkejä. Jos ruukkukasvit alkoivat kasvaa jo helmikuussa, odotettiin varhaista kevättä. Samoin tehtiin, jos kissan kiima osui helmikuun alkupäiville. Sumuisten ja kuuraisten helmikuun aamujen uskottiin vuorostaan ennustavan elokuista hallaa.

Ihmisille helmikuu oli varhaisemman sydäntalven tapaan rakennuspuiden hakkuukautta ja kalanpyydysten kudonta-aikaa. Sanottiin, että pyydykset piti viedä järveen helmikuun uudenkuuden aikana. Selkäviikkojen juhlaton kausi jatkuu helmikuussa. Kuun loppupuolella häämöttää kuitenkin jo Talvi-Matti, jota on kutsuttu ensimmäiseksi kevätpäiväksi.