On otettava riskejä.
Vasta silloin ymmärrämme täysin elämän ihmeen,
kun annamme odottamattoman tapahtua.Joka päivä Luoja antaa meille hetken,
niinkuin auringon nousu,
jona on mahdollista muuttaa kaikki se,
mikä tekee meistä onnettomia.
Joka päivä yritämme teeskennellä,
ettemme huomaa tätä hetkeä,
että sitä ei ole olemassa,
että tämä päivä on samanlainen
kuin eilinen ja huomispäivä.
Mutta se, joka on valpas,
löytää maagisen hetken.
Se saattaa piillä hetkessä,
jolloin työnnämme avaimen oveen aamulla,
hiljaisessa tuokiossa illallisen jälkeen,
niissä tuhansissa asioissa,
jotka vaikuttavat meistä samanlaisilta.
Hetki on olemassa - hetki,
jona kaikki tähtien voima
kulkee lävitsemme ja antaa
meille kyvyn tehdä ihmeitä.
Onneton on se,
joka pelkää ottaa riskejä.
Hän ei ehkä milloinkaan koe pettymyksiä
tai takaiskuja eikä kärsi kuten ne,
joilla on unelma.
Mutta kun hän katsoo taaksepäin
- sillä me katsomme aina taaksepäin
- hän kuulee sydämensä sanovan:
“Mitä olet tehnyt ihmeille,
joita Luoja on kylvänyt päivillesi?
Mitä olet tehnyt lahjoilla,
joita Mestarisi sinulle on uskonut?
Olet haudannut ne syvään kuoppaan,
sillä pelkäsit menettäväsi ne.
Tässä on siis perintösi:
varmuus siitä,
että olet heittänyt hukkaan elämäsi.
” Onneton se, joka kuulee nämä sanat.
Sillä hän uskoo ihmeisiin,
mutta elämän maagiset hetket ovat ohi.
Toisinaan meidät valtaa suru,
jota emme kykene hallitsemaan.
Tajuamme,
että päivän maaginen hetki on jo ohi,
emmekä ole sitä huomanneet.
Silloin elämä piilottaa taikansa ja taiteensa.
Meidän on kuunneltava lasta,
joka aikoinaan olimme
ja joka yhä asuu sisimmässämme.
Lapsi ymmärtää maagisen hetken.
Voimme vaimentaa sen itkun,
mutta emme voi vaimentaa sen ääntä.
Lapsi, joka kerran olimme, on yhä olemassa.
Autuaita ovat lapset,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Jos emme synny uudesti,
jos emme kohtaa elämää
lapsuuden viattomuudella ja innolla,
ei elämällä ole merkitystä.
Kuunnelkaamme sydämessämme asuvaa lasta.
Älkäämme hävetkö hänen takiaan.
Älkäämme antako hänen pelätä.
Hän on yksin,
eikä häntä yleensä koskaan kuunnella.
Antakaamme hänen ottaa joskus
olemassaolomme ohjakset käsiinsä.
Lapsi tietää,
että jokainen päivä on erilainen.
Antakaamme hänen tuntea
itsensä jälleen rakastetuksi.
Tehkäämme hänelle mieliksi,
vaikka meidän pitäisi toimia
tavanomaisesta poiketen,
ja vaikka se muiden silmissä
näyttäisi typerältä.
Muistakaa,
että ihmisten viisaus on
Luojan edessä hulluutta.
Kun kuuntelemme lasta,
joka asuu sielussamme,
silmämme alkavat jälleen loistaa.
Kun pidämme yhteyttä tähän lapseen,
emme menetä kosketusta elämään.
Paolo Coelho
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti