Seitsemän Itseä

Yön hiljaisimpana hetkenä, kun lepäsin puoliunisena,

seitsemän itseä istuivat ja keskustelivat kuiskaten:

Ensimmäinen itse:

- Täällä, tämän hullun olemuksessa, olen asunut kaikki nämä vuodet,

enkä ole tehnyt muuta kuin toistanut hänen kipunsa päivisin ja öisin hänen surunsa.

En kestä enää kohtaloani ja nyt kapinoin.

Toinen itse:

- Sinun osasi on minun osaani parempi, veli, sillä minun tehtäväni on olla tämän hullun iloinen itse.

Minä nauran hänen naurunsa ja laulan hänen onnelliset hetkensä ja siivitetyin jaloin tanssin hänen kirkkaimmat ajatuksensa. Minun pitäisi kapinoida rasittavaa elämääni vastaan.

Kolmas itse:

- Entä minä, rakkauden riivaama itse, villien intohimojen ja mielikuvituksellisten halujen liekehtivä palo. Minun, rakkaudesta kärsivän itsen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.

Neljäs itse:

- Teistä kaikista olen minä pahimmassa asemassa, sillä minulle ei ole annettu muuta kuin vastenmielinen viha ja hävittävä inho. Minun myrskyjen heittelemän itsen, helvetin mustissa kuiluissa syntyneen, pitäisi kapinoida tätä mielipuolta vastaan.

Viides itse:

- Ei, vaan minun, ajattelevan itsen, mielikuvituksellisen, janoisen ja nälkäisen, joka olen tuomittu vaeltamaan ilman lepoa tuntemattomia ja luomattomia etsien, minun, ei teidän, pitäisi kapinoida.

Kuudes itse:

- Minun, työskentelevän itsen, säälittävän työntekijän, joka kärsivällisin käsin ja janoavin silmin luon päivät kuiviksi ja annan hahmottajalle uusia ja ikuisia muotoja, minun, yksinäisen, pitäisi kapinoida tätä levotonta hullua vastaan.

Seitsemäs itse:

- Miten käsittämätöntä, että te kaikki haluatte kapinoida tätä ihmistä vastaan siksi, että kullakin teillä on ennalta määrätty tehtävä.Voisinpa minäkin olla kaltaisenne, itse, jolla on ennalta määrätty tehtävä, mutta näin ei ole.

Minä olen mitään tekemätön itse ja istun mykkänä ja tyhjänä olemattomuudessa kun te taas luotte toimeliaina elämää. Minunko vai teidän pitäisi kapinoida?

Kun seitsemäs itse puhui näin, muut kuusi katsoivat häneen säälien, mitään sanomatta, ja kun yö syveni ja he vaipuivat kukin vuorollaan uneen, heitä ympäröi uusi ja onnellinen nöyryys.

Mutta seitsemäs itse jäi katsomaan olemattomuuteen, joka on kaikkien asioiden tuolla puolen.