tiistai 6. kesäkuuta 2017

MIKSI? MIKSI TEEMME NÄIN?

Mitä ihmettä meille on tapahtunut?
Kysymys ei ole vain siitä, mitä meille on tapahtunut. Kysymys on siitä, mitä meille on tapahtuu nyt, ja mitä meidän lapsillemme tapahtuu nyt. Meitä kaikkia on opetettu pitämään kiinni kivustamme. Ja me opetamme lapsiamme tekemään samoin. Opit tämän luonnottoman tavan ensin isältäsi ja äidiltäsi, jotka oppivat sen omilta vanhemmiltaan ja niin edelleen. Sitten sinua opettivat muut perheen jäsenet ja ystäväsi, sekä se yhteiskunta, jossa elät. Tänä päivänä sivistyneeseen elämäntapaan kuuluu pitää kiinni menneestä kivusta ja heijastaa sen epämiellyttävyys maailmaan oman persoonallisuuden kautta. Sivistyneeseen? Joka hetki vähintään kaksikymmentä sotaa raivoaa tällä planeetalla; puolet sen väestöstä näkee nälkää; suurin osa lopuistakin ihmisistä on riiston kohteena; ja kaikki tyrannisoivat omissa kodeissaan tai hökkeleissään toisiaan kiistoilla, väittelyillä, epärehellisyydellä ja emotionaalisella kiristyksellä. Ja kaikki tämä on seurausta siitä, että ihmiset heijastavat oman sisäisen kipunsa persoonallisuutensa kautta lähimmäistensä ylle.
Se, että olet eläinten tapaan kerännyt itsellesi kokemusta, on luonnollista. Mutta se, että olet kerännyt itsellesi kipua, ei ole luonnollista. Sinulle on opetettu, että eläminen on kärsimystä, ja että jokaisen täytyy olla aika ajoin onneton. Se on valhe, mutta sinä uskoit siihen. Uskoit siihen, koska kaikki muutkin olivat onnettomia, ja otit heidän esimerkkinsä todesta. Kuka olisi kertonut sinulle muuta? Jopa Jeesuksen papit julistivat sinut syntiseksi, kärsijäksi. Ei ollut ketään, joka olisi kertonut ihmisille totuuden, sillä kukaan ei kyennyt kuulemaan. Kaikki kuuntelivat oman persoonallisuutensa kivun kautta. Ja sitten oli helppo uskoa, että elämä on kipua. Mutta kipu ei aiheudu elämästä, vaan persoonallisuudesta, joka heijastaa itsensä elämän ylle.


kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti