KAUAN, KAUAN SITTEN, kun ihmisolennot eivät olleet yhtä kiintyneitä fyysiseen kehoonsa kuin he ovat tänä päivänä, eli mies (vai oliko hän nainen?), joka loi itselleen ihmeellisen naamion - naamion, joka saattoi vaihtua moniksi erilaisiksi kasvoiksi.
Miehellä oli tapana viihdyttää itseään pukemalla naamio päälleen, lähestymällä äkillisesti ihmisiä ja katselemalla heidän reaktioitaan. Joskus naamio nauroi, joskus se itki, joskus se irvisteli tai murjotti. Hänen uhrinsa säikähtivät aina nähdessään nuo merkilliset, luonnottomat ja tuntemattomat kasvot - silloinkin, kun kasvot hymyilivät. Mutta mies ei piitannut siitä, nauroivatko vai itkivätkö kasvot. Häntä kiinnosti vain se kiihtymys, jonka ihmisten reaktiot saivat aikaan. Hän tiesi, että hän itse oli naamionsa takana. Hän tiesi olevansa pilailija - ja että toiset olivat pilan kohteita.
Aluksi mies pistäytyi ulkona naamio päällään muutaman kerran päivässä. Myöhemmin, kun hän tottui jännitykseen ja halusi sitä lisää, hän alkoi jättää naamion päälleen koko päiväksi. Lopulta hän ei nähnyt enää tarvetta riisua sitä lainkaan - ja nukkui yönsä naamio päällään.
Vuosikaudet mies vaelteli ympäri maata nauttien omasta itsestään naamionsa takana. Sitten eräänä päivänä hän heräsi tunteeseen, jota ei ollut tuntenut koskaan aikaisemmin - hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja eristyneeksi; häneltä puuttui jotain.
Huolestuneena hän nousi ylös ja astui ulos - suoraan kauniin naisen eteen. Ja siinä paikassa mies rakastui naiseen. Mutta nainen kirkui ja juoksi pois, pelottavien ja tuntemattomien kasvojen säikäyttämänä.
"Pysähdy, se en ole minä!" mies huusi, tarrautuen naamioon repiäkseen sen pois. Se oli tarttunut hänen lihaansa. Se oli muuttunut hänen kasvoikseen.
Tämä mies, ihmeellisen naamionsa ansiosta, oli ensimmäinen henkilö, joka astui tähän onnettomaan maailmaan.
Aikaa kului. Vaikka mies yritti epätoivoisesti kertoa kaikille, millaisen tuhon hän oli aiheuttanut itselleen, kukaan ei uskonut häntä. Kukaan ei ollut edes kiinnostunut kuuntelemaan, sillä he kaikki olivat matkineet häntä. Jokainen heistä oli laittanut päälleen oman naamionsa - saadakseen kokea saman jännityksen siitä, että he näyttelivät jotain sellaista, mitä he eivät olleet. Hekin kaikki olivat muuttuneet naamioiksi.
Mutta nyt oli tapahtunut jotain vieläkin pahempaa. He eivät olleet unohtaneet ainoastaan sitä, että oli kysymys pilasta, he olivat myös unohtaneet taidon elää iloisesti, olentona naamion takana.
Se, kuinka mies lopulta päätti naamiaiset ja palasi omaksi iloiseksi olennokseen, on tarinan huipentuma, sillä kaikilla taruilla tulee olla onnellinen loppu. Kuitenkin vain silloin, kun sinä lukija, olet iloinen ja vapaa onnettomuudesta nyt (mikä on joka hetki) , saa tarina todella loppunsa. Sillä juuri sinä olet tuo mies tai nainen naamion sisällä.
Naamio, jota kannat, on sinun persoonallisuutesi. Katso kylpyhuoneen peiliin - siinä se on. Seuraa ilmeitä, joita otat kasvoillesi. Joskus ne ovat hyväksyviä, usein paheksuvia. Et voi uskoa, että se olet todella sinä. Niinpä katsot jokaiseen peiliin, jonka ohitat, jopa kauppojen ikkunoihin, vakuuttuaksesi ja varmistaaksesi, että se olet sinä.
Joskus sinut valtaa jopa kummallinen,järjetön tunne, että haluaisit riisua naamiosi, eikö totta? Se ei ole mitenkään epätavallista. Ihmiset eivät vain halua puhua sellaisesta, sillä se kuulostaa typerältä. Mutta se ei olekaan niin typerää - eihän? - kun alat olla rehellinen.
Suurin taakka, jota kannat elämässäsi, on oma persoonallisuutesi - teeskentelemisen taakka. Sen ylläpitäminen raskauttaa sinut ja imee sinusta elämän.
Syytät niin monia asioita tästä raskauden ja elämän puuttumisen tunteesta. Syytät työtäsi, ihmissuhteitasi, ruokavaliotasi, ongelmiasi. Ja kuitenkin juuri persoonallisuutesi on eristänyt sinut omasta luonnollisesta ilostasi ja eloisuudestasi.
Persoonallisuus tekee sinusta huolestuneen ja emotionaalisen. Se on syynä mielialoihisi ja epävarmuuteesi, masennuksiisi ja kurjiin kausiisi. Se hämmentää mielesi. Se pelkää tulevaisuutta ja kokee syyllisyyttä tai katumusta menneisyyden suhteen. Se muuttuu välinpitämättömäksi, ikävystyneeksi ja rauhattomaksi tässä hetkessä. Se on odottamaton varjo, joka hiipii sinun ja kumppanisi välille. Se on viekkaus ja oveluus, joka näkyy silmissä. Se elää kaikenlaisista kiihokkeista, hyvästä ja pahasta, masennuksesta ja jännityksestä.
Ja se pelkää yli kaiken tulevansa nähdyksi - paljastetuksi sinä huijarina ja asioiden pilaajana, joka se on.
Kirja: Vain Pelko Kuolee/ Barry Long
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti