KIPU ON PERSOONALLISUUTESI MAAPERÄ.

Et tiedosta sitä, että kipu on olemassa, ja että se on yhtä älykäs kuin sinäkin. Et huomaa, että se puhuu ja toimii kauttasi suurimman osan aikaa, etsien turvallisuutta, tullakseen pidetyksi, rakastetuksi, hyväksytyksi. Se näkee nykyhetken menneisyyden lävitse. Se heijastaa tuskansa nykyhetken tapahtumiin, tulkiten ne kivuliaiksi, vaikka ne eivät olekaan sitä. Se pilaa automaattisesti kaiken hyvän.

Tässä esimerkki asiasta. Kun rakastelet, pelkäävä persoonallisuus tulee usein esiin liittyäkseen nautintoon, etsien lohtua, jolla voisi lieventää kipuaan. Välittömästi hyvän päälle ilmestyy varjo, joko varautuneisuuden, jäykkyyden tai väärän sanan muodossa. Ja hyvänolontunne katoaa tai menee pilalle. Oletko kokenut tämän? Sama tapahtuu myös silloin, kun yksinkertaisesti vain nautit jonkun ihmisen seurasta. Oletko koskaan vain nauttinut mukavasta keskustelusta, jossa yksi väärä sana yhtäkkiä pilaa tai lopettaa tilanteen harmonian? Sen lausuu persoonallisuus, joka on tunkeutumassa tilanteeseen.

Oletko yhtäkkiä loukkaantunut jostakin, mitä joku toinen sanoo? Eikö se pilannutkin tyytyväisyytesi tuhon hetkeen, saaden sinut välittömästi muistamaan tuskan jostain arvostelusta tai väärinkäytöstä, joka tapahtui menneisyydessä? Näetkö, miten asetit menneen nykyisyyden päälle?



                                                             *


Luonnolla on oma täydellinen tapansa poistaa se kipu, josta persoonallisuus nousee, ja tämä selittää sen, miksi luonnossa ei ole persoonallisuutta - eikä ongelmia.
Olemassaolon ensimmäinen kipu on syntymisen kipu. Sinä olit, aivan kuten kaikkien muidenkin nisäkkäiden jälkeläiset, suojassa äitisi kohdussa, uppoutuneena alati lämpimään rakkauden nesteeseen, joka täytti kaikki tarpeesi vaivatta. Sinun ei tarvinnut hengittää, syödä, pysytellä lämpimänä eikä itkeä saadaksesi sen, mitä halusit. Ja yhtäkkiä sinut sysättiin eristyneisyyden maailmaan, outoon, uuteen paikkaan, jossa oli kylmää ja kivuliasta; jossa oli etäisyyttä, keskeytyksiä, nälkää ja hellittämätön tarve hengittää ja viestittää äänen avulla. Se oli valtava, traumaattinen järkytys.

Mutta tämän ilmeisen katastrofin edessä Äiti Luonto, kuten tavallista, otti asian haltuunsa. Aivan kuten se oli hoivannut sinua kohdun sisällä, se huolehti sinusta nyt oman psyykesi sisältä käsin. Syntymisen jättämään järkyttävään tyhjiöön luonto vapautti annoksen ehdollistamatonta psyykkistä plasmaa. Tätä energeettistä ainetta sinä kutsut nykyään emootioksi, mutta siinä vaiheessa se oli ehdottoman ja ajattoman rakkauden ainetta. Sen tarkoituksena oli väliaikaisesti suojata organismia siltä äkilliseltä keskeytykseltä, joka aiheutui sille tutuksi käyneeseen ajan virtaan. Kuten tiedät aikuisiän kokemuksistasi, aika kirjaimellisesti pysähtyy järkytyksen ensimmäisten hetkien aikana. Ilman tätä sisäänvirtaavan rakkauden muodostamaa yhteyttä syntymä päättyisi kuolemaan. Mutta rakkaus täyttää kuilun tarjoamalla ensihätään annoksen lohtua, lämpöä ja jatkuvuutta. Se antaa sinulle mahdollisuuden jatkaa eteenpäin; vaikka menetyksen aiheuttaman äkillisen järkytyksen jälkeen ensimmäinen tunteesi onkin se, ettet kykene jatkamaan.

Luonnon psyykkinen vastaus syntymisen tuskaan, kuten edellä kuvattiin, tapahtuu jokaisen olennon kehon sisällä, jossakin vatsan seudulla, palaa psyykkis - henkinen liekki. Tämä liekki on jatkuva ja kosmisen kylmä; kuten auringon säteet,jotka ovat kylmiä aina siihen saakka, kunnes ne kulkevat aineen läpi. Liekin tarkoitus on kuluttaa hätätilanteissa vapautunut psyykkinen plasma.

Rakkauden tai tietoisuuden pelastava suojatyyny on tulevaa aikaa; se on tulevaisuutta, jota kohti organismi liikkuu elämällä ja kehittymällä.

Organismi on siten kirjaimellisesti lainannut aikaa ja turvallisuutta omalta tulevaisuudeltaan.
Liekin tulee kuluttaa plasma pois mahdollisimman nopeasti. Nopeus on elintärkeää, koska 'tulevalla ajalla' ei selvästikään ole tilaa nykyhetkessä. Tässä hetkessä eli kehon läsnäolossa, se hajoaa välittömästi emootioksi, negatiivisuudeksi. Siitä tulee mennyttä aikaa eli menneisyyttä. Kaikki emootio on menneisyyttä, joka on nousemassa uudelleen esille; ja jollei emootiota kuluteta pois nopeasti, organismi alkaa elää menneisyydessä, jolloin se muuttuu luonnonoikuksi.

Luonnon psyykkinen reaktio järkytykseen jatkuu koko kehollisen elinajan. Esimerkiksi taistelun tai loukkaantumisen aiheuttaman järkytyksen jälkeen eläimillä on taipumus etsiä hiljainen paikka, jossa ne voivat maata ja nuolla haavojaan. Tämän tarkoitus on antaa vatsassa olevan elintärkeän liekin kuluttaa, sulattaa ja muuntaa emootio, menneisyys, takaisin nykyhetkeksi eli rakkauden tai tietoisuuden läsnäoloksi.

Näin palautettu tietoisuus palvelee toista elintärkeää tarkoitusta, jonka voit tunnistaa myös omasta elämästäsi. Se kantaa vaikutelmaa kokemuksesta, jonka lävitse eläin on juuri mennyt. Eläin on kasvattanut kokemustaan eli kasvanut kokemuksensa kautta, ja tulevaisuudessa se tulee vaistomaisesti tukeutumaan tähän kokemukseensa. Näin se voi suojata olemassaoloaan tehokkaammin tulevaisuudessa, aivan kuten sinä teet minkä hyvänsä kiperän tilanteen jälkeen. Tähän perustuu vanha sanonta, jonka mukaan vaikealle tielle on parempi lähettää vanha kuin nuori koira. Vanha, kokenut koira on paremmin varustettu kohtaamaan tulevaisuuden. Lainattu 'tuleva aika' palvelee siten omaa tarkoitustaan nykyhetkessä.

Tällainen on sen jumalaisen älykkyyden ihme, joka suunnittelee tätä olemassaoloa. Mutta ihmiseläin sotkee kaiken, niin että jumalainen harmonia häiriintyy. Ihmiseläin on eläimistä ainoa, joka pitää kiinni tapahtuman kivusta. Ihmiseläin ajattelee kipua ja palaa menneisyyteen. Tietoisuus on tästä hetkestä poissa. Tämä estää häntä muuntamasta lainaamaansa aikaa rakkaudeksi nykyhetkessä. Sillä tietoisuus on avain harmoniaan ja vapauteen.

Lopputulos on se, että kerätessään kokemuksia ihmiseläin sekä kerää uutta että herättää henkiin jo olemassa olevaa emotionaalista kipua, mitä eläin ei tee. Molemmat saavat itselleen elintärkeän kokemuksen, mutta ainoastaan ihminen kärsii siitä emotionaalisesti.


Kirja: Vain Pelko Kuolee/ Barry Long