Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikalailaulala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikalailaulala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. marraskuuta 2015

Naisten ja miesten välinen ero

Olipa kerran kaveri jonka nimi sanotaan nyt vaikka Fred. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä.
 
Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa.
Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja heillä oli tosi kivaa.
He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin. Martan mieleen juolahti eräs ajatus , ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"
Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.
Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee, että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin, jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...
Ja Fred ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.
Ja Martta ajattelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon, että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan, että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis sen laatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?

Ja Fred ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!
Ja Martta ajattelee: Voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee naamasta. Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin... ehkä hän haluaakin enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän sitoutumista... ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että minulla on omat epäilykseni asiasta... Niin, sitä sen täytyy olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan. Hän pelkää tulevansa hylätyksi.
Ja Fred ajattelee: Pitää tutkituttaa voimansiirto vielä uudestaan, vitun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla syyttämättä kylmää ilmaa, mitä vitun kylmää ilmaa, siellä on lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin niille roistoille pari tonnia...
Ja Martta ajattelee: No nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttää häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi, kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille mitään, en ole varma tunteistani.


Ja Fred ajattelee: Luultavasti ne sanoo että siinä on vain puolen vuoden takuu... valopäät!
Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän, joka välittää minusta... Ja joka on tuskissaan minun itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia.



Ja Fred ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei paista ikinä.
"Fred?" Martta sanoo.
"Mitä?" Fred sanoo säikähtäneenä.
"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."
"Mitä?" Fred kysyy.
"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."
"Ei ole hevosta...?" Fred sanoo.
"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.
"No et," sanoo Fred iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.
"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.
(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin," hän sanoo.
Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"
"Mitä mieltä?" Fred kysyy.
"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.
"Ai siitä, joo," Fred sanoo.
Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...
Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred," hän sanoo.
"Kiitos itsellesi," Fred vastaa.


Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään, joten parempi olla ajattelematta sitä.
Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaiset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat analysoidaan; mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.
Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"
Ja tässä on miesten ja naisten välinen ero.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ETEERISTEN SITEIDEN KATKAISU:

Kirjasta: Kuiskauksia, Enkelten Kertomaa/ Doreen Virtue:
mitä eteeriset sidokset ovat ja miten niitä tulee käsitellä?
Kun jollakin on pelon värittämä suhde sinuun ( hän ehkä pelkää sinun jättävän hänet tai uskoo sinun olevan hänen onnensa lähde) välillenne muodostuu side.
Selvänäköinen ihminen voi nähdä tämän siteen ja kuka tahansa herkkä ihminen voi tuntea sen.
Siteet näyttävät leikkaussalin letkuilta ja toimivat kuten polttoaineletkut. Kun puutteenalainen ihminen on kiintynyt sinuun, hän imee sinusta energiaa tämän eteerisen letkun kautta.
Et ehkä näe letkua mutta tunnet kyllä sen vaikutukset - olet väsynyt tai surullinen ymmärtämättä sille syytä.
Se johtuu siis siitä,että eteerisen siteen päässä oleva toinen ihminen on vienyt sinulta voimat tai lähettänyt sinuun myrkyllistä energiaa sen kautta.
Joten joka kerran, kun olet auttanut jotakuta, tai aina kun tunnet olosi veteläksi, surulliseksi tai väsyneeksi, on hyvä ajatus " leikata siteet poikki". 
Et torju, hylkää tai ota eroa toisesta ihmisestä leikkaamalla eteeriset siteet poikki. Katkaiset vain toimimattomat, pelokkaat ja riippuvaiset tekijät suhteestanne. Suhteenne rakastava osa jää koskemattomaksi.
Katkaistaksesi eteeriset siteesi sano joko mielessäsi tai ääneen :
"Arkkienkeli Mikael, pyydän sinun apuasi.
Katkaise kaikki pelon siteet,
jotka vievät minun elinvoimaani. Kiitos."
Hiljenny tämän jälkeen hetkeksi. Hengitä syvään sisään ja ulos, sillä syvä hengitys avaa enkeleille portin, jotta he voivat auttaa sinua. Saatat jopa tuntea, miten siteet katkaistaan tai letkut irrotetaan sinusta.
Tunnet ehkä ilmanpaineen muuttuvan tai jotakin muuta konkreettista, mikä kertoo siteiden katkaisemisesta.
Eteerisen siteen toisessa päässä oleva henkilö saattaa ajatella sinua juuri siteen katkaisemisen hetkellä tietämättä itsekään miksi. 
Saatat jopa huomata saavasi useita " kunhan vain tulit mieleeni" - tekstiviestejä ja sähköpostia ihmisiltä, joihin olit " kiinnittynyt".
Älä anna näiden ihmisten vääränlaisen ajattelun vaikuttaa sinuun.
                             Muista,että sinä et ole heidän voimansa tai onnensa lähde
 - Luoja on✧   
Siteet kasvavat sinuun uudelleen joka kerran, kun joku luo sinuun pelon värittämän kiintymyssuhteen.
✧ Katkaise siis siteet uudestaan aina tarvittaessa 

tiistai 13. tammikuuta 2015

LAPPILAINEN HOROSKOOPPI

Tässä kunnon horoskooppi, palluuta entishen ei ole

Peura(23.12.-20.1.)
Solet yks iänikunen taivastelija, ootat saavasti vaikka tähet ja kuunki taihvaalta. Mitä rietasta sie siinä vielä tökötät, painu hakehman net sieltä jos halvat. Vai ootaksie että net joku sulle raahaa kotia? Justhiisa tuomonen sie olet, ootat vain että kaikki kannethan nokan ethen.Ei kuule onnistu. Jos jotaki halvat, tehe itte!

Vesiäijä(21.1.-19.2.)
Kevhäälä nämät lutraajat friskaantuvat mahottomasti ja alkavak kukkimhan ko mettäperän ämmän kukkapenkki kesälä. Rakkauen asioissa vesimiehet oovak kyllä koko alkuvuen aika laila ulala. Jaa no vishin syksypuolela voi olla että törmäät yhtheen tyyphin, mutta ei voi sanoa varmaksi. Jos niin käypii, niin siinä sitä olhan. Palluuta entishen ei ole.


Silhakat(20.2.-20.3.)

Sie olet aina ollu ko mikäki hökäle! Haluat lappaa omia ja muittenki
asioita siinä sivussa, oli homma sitte mikä vaineski. Koita nyt tukkia
lärvisti, pese se vaikka saipuala. Käytäppä vaihtheeksi enerkioitasti
vaikka raha-asioitten hoitamisheen, tuomonen persaukinen ko aina olet ollu.


Pässi(21.3.-20.4.)

Pässeile tämä vuosi on mahotonta hellustamista. Niinko riivattu olet, ihmettelet ittekki, mikä rietas sielä päässä surraa. Kesä ko tullee, alat kuitenki ittekki havaittehman, että taisi olla sääski. Pässit
nähhään tänä vuona aina niin mahottoman maireina, että oikein sivulisia ällöttää kattoa.


Sonni(21.4.-21.5.)
Sie se olet aina ko persheele ammuttu karhu, jatkuvasti on nokka
huulen päälä. Ittepäinenki olet ko mahoton. No älä nyt kuitenkhan ala möökymhän, kyllä sinustaki vielä jotaki tullee. Pittää vain löytää
hyvä kouluttaja tuomosele ärmätile!


Kaksone(22.5.-21.6.)
Et ymmärrä sitten milhän antaa mishän asiassa perhän, aina vain vänkäät ja piät pääs. Ei sinua kukhan tuomosena ala vahtaahman. Josset sie lopeta tuota tieraamista toukokuuhun mennessä, niin paha sinut perrii viimeisthän syksylä.


Krapu(22.6.-23.7.)
Sie olet mahottoman aikhaansaapa ihminen. Missä vain sie kylälä liikukki, niin sieltä kuuluu mahoton plutina. Sinussa sitä riittää enerkiaa vaikka muilekki jaettavaksi. Jos sie jotaki päätät tehä, niin siehän sitte tehet sen. Muista kuitenki välilä löysätäkki, johan sinua kaehtiva naapurikki.

Leijona(24.7.-23.8.)

Luulet olevasti kovaki poika. Ootat että kaikki mennee aina justhin niinko sie itte haluat.Ylheensäkki kuljet aina nokka pystössä. Ei kannattais: sinun työasiat alkavakki menehmän hunningole. Jos sulla on ämmä tai äijä, seki kerrää kampsunsa ja häipyy kläpitten kanssa * eihän tuomosta mulkvistia kestä kukhan*. Ala jo hyvä ihminen hillittehmän ittesti!

Hieho(24.8.-23.9.)
Sie olet yhtä riethaallisena ko sonniki vuen alkupuolella. Kläpikki pelkäävät tuomosta pöröä ja sukulaisekki alkava eppäilemhän, että sinua on vishin sitä on pietty puutheessa juhannuksesta asti. Kessää kohen sulla kiirit kuitenki paranee. Voi hyvinki olla, että näkkyy sinuki pläsilä pikkusen ilosempi ilme, ainaki kerran.


Puntari(24.9.-23.10.)
No sie se olet aina yhtä tasanen, oikein sivulisiaki välilä pölättää. Vishin luuleva sinua joksikki tsompiksi, nulppea olet ko mahoton. Sinua ei hetkhauta, oliko pyhä vai arki, ko kaikki mennee sitä samaa rattaa. Sinun pitäis vasitenki vähän rävhäyttää. Pistäppä kunnola ranttaliksi ja katto sitte minkä näkösiksi muitten naamat mennee!


Skorppioni(24.10-22.11)
Sulla piisaa vientiä: alituisheen laukot niin että ihmisekki jo ajattellee. Yritä nyt vähän hiastaa vauhtia, muuten makkaat raatona ennen kessää. Etenki niitten miespuolisten skorppioonien, joita naisleijonat ahistelee, kannattaa olla vähän pölkösilhän.


Jousiäijä(23.11-22.12.)
Sie raukka se et hoksaa, vaikka sinua viehän ko pässiä narussa. Hymmyilet vain ja luulet että hyvin mennee. Yksinkertanen saapii olla mutte pölijä! Hunteeraa nyt hyä ihminen tilannettasti! Ota kintut allesti ja häivy ennenko kaikki mennee persheelleen!!

maanantai 27. lokakuuta 2014

LUOTTAMUS

Vaikkakaan en tiedä,
mitä tulee tapahtumaan
seuraavana hetkenä, seuraavana päivänä,
en voi muuttaa sitä pelkäämällä.
Odotan sitä täydellisellä sielunrauhalla
mielessäni kuin meren tyyneys.

Tuska ja pelko estävät kehityksemme.
Pelon ja tuskan aallot torjuvat sen,
mitä sieluihimme on tulossa tulevaisuudesta.

Luota siihen, mitä sanotaan
tapahtumien jumalalliseksi viisaudeksi
varmana siitä, että sen mitä tapahtuu
täytyy tapahtua
ja sen vaikutukset johonkin suuntaan
tulevat olemaan hyvät.

Tämä tunnelma sanoissa, tunteissa, ajatuksissa,
on luottamuksen tunnelma
jonka tulisi muuttua rukoukseksi
elää pelkästään luottamuksesta
ilman minkäänlaista varmuutta olemassaolossa,
luottamuksesta aina läsnäolevan
henkisen maailman apuun.

Muulla tavoin ei tällä hetkellä todellakaan
voi elää jottei rohkeus pettäisi.



Rudolf Steiner
Suomennettu suorasanaisesta
tekstistä
Suom. Kaarina Lindblad

http://hengentiede.info/artikkeleita/luottamus.htm

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

"Luojani

Sinä tiedät paremmin kuin minä, että vuosia kertyy.

Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta,
että minun on sanottava painava sanani
joka asiassa ja joka tilaisuudessa. 

Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita.

Tee minusta ajatteleva ihminen -
 ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen.
Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston,
on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä,
mutta tiedäthän Luoja  että haluan kuitenkin säilyttää
muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta

ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen.
Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani,
jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää
mitä pidemmälle vuodet vierivät.
Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella
muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää
heitä kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä.

En halua olla mikään pyhimys,
sillä muutamien sellaisten kanssa 
on hyvin vaikea elää.
Mutta hapan vanha ihminen on 
paholaisen suurimpia töitä.
Auta minua saamaan elämästäni
irti kaikki mahdollinen hauskuus.
Ympärillämme on paljon hauskoja asioita,
enkä halua menettää ainoatakaan niistä"

Amen.








sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

LapinTervanpolttaja

Mielenkiintoinen kohtaaminen Saariselällä Panimon http://www.saunalahti.fi/~panimo/HomeFi.html  pihalla kullankaivajien Juhannuskisoissa: http://www.kullankaivajat.fi/peedeef/kisaesite%202014.pdf  Joita kävin nyt ensimmäistä kertaa seuraamassa.. vähän oppiakin ottamassa hiekan vaskaamiseen, jospa hiput löytyy..  jos on löytyäkseen isseksein kultaa huuhtoessa.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/enska_mantykangas_polttaa_tervaa_lapin_eramaassa_100156.html#media=100163
Kameran kanssa aikani kierreltyäni, bongasin  yhteiskuvaan. Keskustelumme jälkeen osasin löytää   "Yle Elävän arkisto" dokumentin, jossa onkin aikamoisia yllätyksiä.. tavallaan ei kuitenkaan yllätyksiä, koska hänestä kyllä huokuu jo koettua/sisäistettyä elämänoppia.
Ehkäpä törmäämme jälleen .. Kaikkea hyvää Sinulle Enska ja Kiitos!