NORMAALI EI OLE LUONNOLLISTA

Miehen ja naisen luonnollinen olotila on sisäinen ilo. Normaalien, edestakaisin liikkuvien emootioidesi alla sinä olet ilo. Kaikesta normaalista poiketen luonnollisella ilolla eli sisäisellä onnella ei ole vastakohtaa.

                                                          *


Kaikki elämäsi onnettomat hetket jatkavat edelleen elämäänsä sinussa, nyt sinun emotionaalisessa ruumiissasi. Joka ainut lapsuudessa koettu loukkaus on yhä siellä - hetket, jolloin nyyhkytit lukitussa huoneessasi, menetit lähimmän ystäväsi, tulit kiusatuksi koulussa, riuduit tai olit kiukkuinen yksinäisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Kaikki nuo onnettomat, lohduttomat lapset eli emootiot jatkavat itkuaan sinussa, siinä aikuisessa, joka tuosta pienestä tytöstä tai pojasta kasvoi.

Nämä varhaisimmat emootiosi eivät pysyneet toisistaan erillään. Kivussaan ja eristyneisyydessään ne kerääntyivät yhteen sinun sisälläsi. Ne asettuivat toinen toistensa päälle eläviksi tunteen kerrostumiksi ja pakkaantuivat surulliseksi ja yksinäiseksi emotionaaliseksi 'palloksi', joka keskittyy vatsasi alueelle.

Varhaisessa lapsuudessasi tällä pienellä, alakuloisella ja onnettomalla pallolla oli vain vähän voimaa. Huomiosi kääntyi helposti pois siitä, ja saatoit riisua synkän itsesi yltäsi sangen nopeasti. Mutta tilanne muuttui murrosiän myötä.

Murrosikä on merkki puhtaan seksuaalisen energian ilmaantumisesta. Luonnollisesti kehossa se toimii puhtaalla tavalla, mutta emotionaalisessa ruumiissa sen vaikutus on hyvin toisenlainen.

Luonnostaan onnellisessa fyysisessä kehossa sisäänvirtaava seksuaalinen eli suvunjatkamisenergia nostaa esille puhdasta aistillista viisautta ja voimaa. Läpi murrosiän keho kypsyy sen syvän, rikastavan vaikutuksen alaisena, kauniisti ja luonnollisesti.

Lisäksi tämä uusi energia antaa sille vähitellen luonnollisen eli jumalaisen kyvyn lisätä luonnollista onnellisuutta ja iloa myös toisissa elävissä ihmiskehoissa - luonnollisissa, onnellisissa ihmiskehoissa, joiden kanssa se kykenee rakastelemaan täydellisesti ja vaistomaisesti.

Sama koskee niitä onnellisia vauvoja, jotka muodostuvat ja syntyvät luonnollisesti näistä liitoista.

Tämä oli se äärettömän kaunis ja silti kauttaaltaan käytännöllinen suunnitelma, joka oli varattu maanpäälliselle elämälle tai rakkaudelle. Ja se on sitä vieläkin, mikäli haluat niin. Yhdessä sen itsetietoisuuden kanssa, joka kaikista lajeista on ainoastaan miehellä ja naisella, lopputuloksena oli määrä olla jatkuvasti lihassa laajeneva ilo ja ihmetys, joka syntyy tietoisesta osallistumisesta elämään tällä planeetalla. Mutta emotionaalisen ruumiin läsnäolo pilasi sen, niin sinulta kuin jokaiselta muultakin.

Onnettomuus on täydellinen loinen, joka tuhoaa sen, mikä on hyvää ja oikeaa - sen, mikä on luonnollista.

Mikään onnettomuus tai emootio ei voi elää luonnossa oman itsensä varassa; mikään elin tai elimistö ei tue sen eloonjäämistä tai kehittymistä, ei myöskään ihmiskeho. Tämän seurauksena emotionaalisen ruumiin luonnoton läsnäolo fyysisen, luonnollisen kehon sisällä murrosiän kriittisenä aikana aiheutti suunnattoman vääristymän ja harhan aistien luonnollisessa havaintokyvyssä.

Tämän vääristymän ja harhan täysi laajuus on edessäsi nyt, kivun ja nautinnon olemassaolona, ongelmien ja sairauden maailmana. Jokainen pitää sitä aivan oikein normaalina, mutta jokainen tulkitsee sen virheellisesti luonnolliseksi ja välttämättömäksi.

Tämä uusi, sisäänvirtaava seksuaalinen energia, samalla kun se suuresti vahvistaa onnellista fyysistä kehoa, vahvistaa myös väistämättä loistaan, emotionaalista ruumista. Siinä, missä fyysinen keho kykenee täydellisesti sopeutumaan tämän energian muuttavaan voimaan ja saavuttamaan seksuaalisen kypsyyden ja seksuaalisen viisauden täyden voiman, on nuori emotionaalinen ruumis täysin kykenemätön pitämään tätä voimaa sisällään tai tulemaan toimeen sen kanssa.

Koska viisaus tai kypsyys syntyvät ainoastaan sisäisestä ilosta, emotionaalinen ruumis ei kykene vastaanottamaan tämän energian luovaa voimaa. Se voi ainoastaan reagoida siihen vastustamalla sitä. Tunkeutuessaan tämän vastustuksen lävitse seksuaalisen energian puhtaus ja voima rappeutuvat pakottavaksi, epäpuhtaaksi voimaksi.

Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long

JOS OLET ÄITI TAI ISÄ

voit nähdä lapsissasi, kuinka persoonallisuus toimii, ja kuinka naamioon pukeudutaan. Tulet näkemään, kuinka kehittyvä lapsi, vain muutaman kuukauden ikäisenä, alkaa todellakin matkia onnettomia tapoja sekä vihamielisiä ja riitaisia käyttäytymismuotoja.

Jos lapsesi näkee sinun vääntelemässä kasvojasi silloin, kun osoitat vastenmielisyyttä tai inhoa jotakin kohtaan, tai kun pyrit voittamaan jonkin väittelyn, hän tulee matkimaan kasvojesi ilmeitä ja kehosi asentoja, vaikkei hän vielä tuntisikaan vastaavia emootioita. Matkimalla ja asettamalla naamion päälleen lapsi oppii olemaan aidosti vihainen ja tuntemaan vihaisuutta.

Tässä on harjoitus, jonka voit tehdä lastesi kanssa. Ehdotan, että kerrot heille sadun 'Miehestä ja Naamiosta'. Kerro tarina heille kuten kerroin sen sinulle edellä, ja kuuntele vakavasti heidän huomioitaan. Vastaa heidän kysymyksiinsä rehellisesti, ja anna heille niin paljon aikaa kuin he tarvitsevat omien huomautustensa tekemiseen. Tämä harjoitus on tarkoitettu sekä sinulle, että lapsillesi, niin voitte nähdä, kuinka persoonallisuus toimii, ja kuinka se keskeyttää ja turmelee sopusoinnun yhtä lailla kehossa, kodissa kuin elämässäkin.

Lapsi verhoutuu persoonallisuuteen pääasiallisesti kahdesta syystä. Ensinnäkin hän haluaa huomiota; toiseksi hän myönteistä reaktiota kaikille mahdollisille kasvoille, joita se esittää - aivan kuten sadussa. Lapsi teeskentelee arkaa tai ujoa soveltamalla tapoja ja kasvonilmeitä, jotka hän on nähnyt jossakin - perheessään, koulussaan tai televisiossa. Mutta kun aikuiset kannustavat häntä, hän nauttii heidän reaktioistaan, ja alkaa uskoa omaan esitykseensä.

Lopulta hän muuttuu omaksi esityksekseen - aivan kuten narri, joka unohti itsensä.

Muista, että persoonallisuus elää kaikenlaisista emootioista. Se saa aivan yhtä suuren täyttymyksen turhautuneisuuden ja vihaisuuden kielteisistä värähtelyistä kuin jännityksestä ja oman tahtonsa läpi saamisesta.

Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long

Naisten ja miesten välinen ero

Olipa kerran kaveri jonka nimi sanotaan nyt vaikka Fred. Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä.
Hän pyysi Martan kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa.

Parin päivän päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja heillä oli tosi kivaa.

He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan. Ja sitten eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin. Martan mieleen juolahti eräs ajatus , ja sen enempää ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri tänään on kulunut tasan kuusi kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"

Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä hiljaisuutta.
Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin...? Ehkä suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä, ehkä hän ajattelee, että yritän pakottaa häntä sitoutumaan johonkin, jota hän ei tahdo... tai ei ole valmis...

Ja Fred ajattelee: Voi juku, kuusi kuukautta.

Ja Martta ajattelee: Mutta hei, enhän minäkään ole varma haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon, että minulla olisi vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan, että meistä tulee koko ajan läheisempiä... tarkoitan, mihin me oikein ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia? Koko elämä yhdessä? Olenko valmis sen laatuiseen sitoutumiseen? Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?

Ja Fred ajattelee: Kuusi kuukautta, hmmm, se tarkoittaa siis... joo, helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun auto tuli korjaamosta, joo eli se tarkoittaa sitä... Voi pahus, öljyt pitää taas vaihtaa!

Ja Martta ajattelee: Voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee naamasta. Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin... ehkä hän haluaakin enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän sitoutumista... ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että minulla on omat epäilykseni asiasta... Niin, sitä sen täytyy olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan. Hän pelkää tulevansa hylätyksi.

Ja Fred ajattelee: Pitää tutkituttaa voimansiirto vielä uudestaan, vitun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla syyttämättä kylmää ilmaa, mitä vitun kylmää ilmaa, siellä on lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin niille roistoille pari tonnia...

Ja Martta ajattelee: No nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttää häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi, kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille mitään, en ole varma tunteistani.

Ja Fred ajattelee: Luultavasti ne sanoo että siinä on vain puolen vuoden takuu... valopäät!

Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän, joka välittää minusta... Ja joka on tuskissaan minun itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia.

Ja Fred ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei paista ikinä.
"Fred?" Martta sanoo.
"Mitä?" Fred sanoo säikähtäneenä.
"Ole kiltti, äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla," Martta sanoo ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt... voi luoja, tunnen itseni niin..."
"Mitä?" Fred kysyy.
"Minä olen ihan hullu," Martta nyyhkyttää, "tarkoitan, tiedän ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole ritaria eikä hevosta."
"Ei ole hevosta...?" Fred sanoo.
"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka?" Martta sanoo.
"No et," sanoo Fred iloisena siitä, että vihdoinkin voi vastata kysymykseen, jonka ymmärtää.
"Se on vaan... siis... tarkoitan että minä tarvitsen lisää aikaa," Martta sanoo.
(Seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta. Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin," hän sanoo.
Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään. "Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"
"Mitä mieltä?" Fred kysyy.
"Sitä mieltä ajasta," Martta sanoo.
"Ai siitä, joo," Fred sanoo.
Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee hevosia...
Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred," hän sanoo.
"Kiitos itsellesi," Fred vastaa.

Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään, kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin, mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään, joten parempi olla ajattelematta sitä.

Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen, tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaiset kuusi tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat analysoidaan; mitä minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet, piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia... Eikä lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät myöskään kyllästy aiheeseen.

Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja kysyy: "Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen...?"

Ja tässä on miesten ja naisten välinen ero.

KaikkiSeKestääJaVarsinkinKärsii

Vaimoni ja minä olemme keksineet kestävän avioliiton salaisuuden. Kaksi kertaa viikossa menemme kivaan ravintolaan, hyvää viiniä, ruokaa ja seuraa. Hän menee perjantaisin ja minä tiistaisin.

Meillä on myös erilliset sängyt. Hänen on Tampereella ja minun Helsingissä.

Minä vien alituiseen vaimoani joka paikkaan, mutta aina hän löytää tiensä sieltä takaisin.

Kysyin vaimoltani "Minne haluaisit mennä hääpäivänämme?" Hän vastasi:"Jonnekin missä en ole ollut pitkään aikaan!" Johon ehdotin:"Miten olisi keittiö?"

Pidämme aina toisiamme kädestä. Jos päästän irti, hän shoppailee. Keittiössämme on kaikki, sähköinen sekoitin, sähköinen paahdin, sähköinen leipäkone jne. Ja aina hän valittaa, että sähkövempaimia on liian vähän eikä keittiössä ole edes tilaa missä istua! Joten menin ja ostin hänelle sähkötuolin.

Vaimoni kertoi minulle, että auto ei käynyt kunnolla koska kaasuttimessa oli vettä. Kysyin missä auto on. Hän vastasi: "Järvessä".

Vaimoni kokeilee uutta dieettiä, kookospähkinöitä ja banaaneja. Ei hän ole menettänyt yhtään painoa, mutta voi että kuinka hän osaa kiivetä puuhun!

Hän meni ja otti mutakylvyn ja näytti todella upealta kaksi päivää. Sitten muta kuivui ja tippui pois.

Kerran hän juoksi roska-auton perään huutaen: "Olenko liian myöhässä? Kuski vastasi:"Ei, et ole, hyppää lavalle vaan!

http://www.iskelma.fi/viihde/miehen-kirjoitus-koskettaa-netissa-vaimoni-ei-ole-se-sama-ihminen-jonka-kanssa-menin-naimisiin/2/8805