maanantai 6. tammikuuta 2014

Once upon a time ...

Lehtiartikkeli 6/2013
Helsinkiläissyntyinen Anri Tenhea  jätti vuosi sitten Etelä-Suomen. Hän pakkasi laukkunsa ja muutti Lappiin, josta hän oli ikänsä haaveillut ja unelmoinut. Muutos tuli hänelle tarpeeseen, sillä uusi elämä tarjosi kiireen sijasta luontoyhteyttä, rauhaa, hiljaisuutta ja läsnäolon tuntua.
– Olin elämäni aikana aiemmin käynyt Lapissa vain kerran. 13 vuotta sitten kävin Sodankylän Kiilopäällä – sillä samalla paikkakunnalla missä nyt asun, hän kertoo. Tämä ei siis liene silkkaa sattumaa.
Uusi elämäntilanne järjestyi jokseenkin uskomattomalla tavalla hänen asuessaan Asikkalassa. 
– Muuttamisen mahdollisuuteen liittyy monia kohtaamisia ja tarinoita, yhteensattumia ja johdatuksia. Esimerkiksi nykyisen asuntoni vuokranantajat Lapissa ovat samat kuin Asikkalassa asuessani. He muuttivat Ivaloon ja tarjosivat minulle mahdollisuutta muuttaa heidän omistamaansa Kiilopään hulppeaan loma-asuntoon. Tikankolosta tuli näin uusi kotini.

Vapaana luonnon keskellä
Elämäntilanne oli muutoinkin sopiva muutokseen, sillä Anri Tenhealle oli juuri myönnetty eläke, joten työesteitäkään ei muuttoon ollut. 
– Lappiin tullessani kuljin pitkin tuntureita riippukeinu ja reppu selässä. Majoituin autiomökkeihin ja nautin vapaudesta ja luonnosta. En kulje turistipolkuja, vaan valitsen mieluummin rauhalliset poropolut. 
Mitään tylsämielistä oleskelua Anrin elämä ei siis ole. 
– Päivät loppuvat auttamattomasti aina kesken. Teen käsitöitä paljon talvella. Luen ja kirjoittelen Internetiin. Juuri nyt olen tulossa ystäväni luota Käyrämöltä, jossa kalastelin, valokuvasin, vedin nuottaa. Olen myös paljon marjastanut, talveksi keräsin puolukoita, mustikoita ja hilloja. 
Anri kertoo sydäntalven olleensa hieman erakoitunut. 
– Tämä ei missään nimessä tarkoita yksinäisyyttä. En ole koskaan yksin. Täällä on haltijoita, kotitonttuja, keijuja ja luonnonhenkiä. Koen oloni täysin turvalliseksi pimeänäkin aikana.

Kohtaaminen on kultaa
Facebookissa Anri Tenhea sanoo ammatikseen kullanhuuhtoja. 
– Se on enimmäkseen symbolinen 'ammatti', mutta olen toki kokeillut myös ihan oikeata kullanhuuhdontaa asumani puron varrella.
Kullanhuuhdontaa tapahtuu henkisellä tasolla jatkuvasti sekä eläinten että ihmisten kesken. 
– Toisen ihmisen aito kohtaaminen on aina kullanhuuhdontaa.

Voimaa läsnäolosta
Voimansa Anri sanoo saavansa läsnäolon voimasta ja luonnosta.  Osa läsnäoloa on yhteys kaikkeen elävään, silloin kun sen onnistuu luomaan ja havaitsemaan. Antoisaa on myös se, että saa olla kerrankin huoleton ja kesytön, hän sanoo. 
Kysyessäni Anrilta mihin hän uskoo, vastaus on selvä: 
– Uskon Rakkauteen. Minulle se on sama kuin Jumala tai Luoja. Oma kirkkoni on ehdottomasti luonto itse. 
Anri kokee elämässään olleensa eräällä tavalla juureton, koska häneltä puuttui jo lapsuudenkodissaan ns. normaali perhe-elämä. 

– Vahvimmat juureni ovat kuitenkin kolme omaa poikaani, jotka syntyivät -85, -86 ja -95. He asuvat Etelä-Suomessa. Yhteydet ovat kuitenkin säilyneet kiinteinä ja olemme puheyhteyksissä jatkuvasti
.

Eläimet ystävinä
Kotieläimiä Anrilla ei nyt ole, sillä hänelle on tärkeätä tällä hetkellä se, ettei tarvitse ottaa vastuuta mistään ylimääräisestä. 
– Minulla on ollut aiemmin koiria ja kaksi kissaa. Hiljattainkin kohtasin erään Husky-koiran, johon ystävystyin. Se oli hieno kohtaaminen, mutta omakseni en nyt juuri halua eläimiä. 
Sen sijaan villieläimet pyörivät tämän tästä kodin nurkilla. Anri on tutustunut luonnollisesti Lapin kulkijoihin eli poroihin. Jotkut niistä päästävät hyvinkin lähelle. 
Linnut kertovat etelästä muuttaneelle naiselle omia tarinoitaan.
– Erityisesti korpit pitävät minusta huolta. Ne ovat mielenkiintoisia lintuja. Kun käyn postin hakemassa, ne tulevat seuraamaan minun liikkeitäni. Niillä oli tänä kesänä pesä ja poikaset kävivät pihallani syömässä ja jättämässä minulle vähän sulkiakin. 
Ystävyyssuhde hevosen kanssa
Ennen Lappiin muuttoaan Anri Tenhea hoiti hevosia (2009-2011) hevostilalla Hietoisissa.
– Sinne tuotiin toipumaan loppuun ajettuja ravihevosia, jotka olivat kipeitä ja ylikuormitettuja. Siellä hevoset saivat olla luonnon keskellä rentoutumassa.
– Siellä sain erityisen ihanan suhteen erääseen suuren, lämminverisen ruunaan. Hevonen kaipasi todella paljon hellyyttä ja kosketusta. Ratsastin sillä ilman satulaa ja keskustelin sen kanssa telepaattisesti paljon. Se kertoi minulle elämästään, väsymyksestään ja hädästään, Anri kertoo.
Valiovanhemmista syntynyt hevonen oli Anrin kohdatessaan 6-vuotias.
– Se oli jo nuorena vieroitettu äidistään ja joutunut nuoren elämänsä ajan kiertämään Saksaa ja Italiaa. Se oli juossut hyvin; tosin minulle selvisi, ettei se olisi halunnut juosta lainkaan kilpaa. 
– Vietimme paljon yhteistä aikaa. Hieroin sitä ja hoidin sitä parhaani mukaan. Minulle suhde antoi rauhaa ja syvyyttä koko elämänkatsomukseeni, Anri kertoo. Lopulta kyseinen hevonen myytiin ratsuksi. 
Loppuun palamisesta
terveyden tielle
Anrin elämä ei aina ole ollut huoletonta ja vapaata. Hän toimi yrittäjänä vuosina 1998 – 2001. Hänellä oli luomumyymälä yhdessä silloisen miehensä kanssa. 
– Tein jatkuvasti liikaa töitä ja paloin loppuun. Laitoin yritykseeni kaiken rahan, ajan ja voiman. Lopulta sairastuin paksunsuolen syöpään, hän kertoo. 
Anri ei kääntynyt kuitenkaan koululääketieteen puoleen, vaan hoiti itsensä terveeksi luonnontuotteilla ja täydentävillä hoitomuodoilla. 
– Opin käyttämään jo tuolloin koivuntuhkaa ja pakuriteetä ja käytän niitä edelleen kuurimuotoisesti. – Olennainen osa parantumistani oli myös erään iäkkään, lahtelaisen parantajan luona käyminen. Mukana oli myös toinen parantaja. 
– Ulkoiset aineet eivät siis ainakaan omalla kohdalla riittäneet, vaan tarvittiin kokonaisvaltaista eheytymistä, jossa piti työstää myös ajatuksia ja tunteita. Syövän syntyyn on aina omat henkiset syynsä. Suuri taustavaikuttaja on samojen, katkerien ajatusten pyörittäminen. 
Anri sanoo myös kokeneensa kaksi kuolemaa, jolloin hän on käynyt rajan takana. 
Rauhan kautta kanavaksi
– Vasta viime vuoden aikana koen alkaneeni todella eheytyä henkisesti ja fyysisesti, koen olevani nyt rauhan tilassa. Sydämessäni on tapahtunut viime aikoina vahvaa avautumista ja kokonaisvaltaista rentoutumista. 
Tulevaisuuden toiveitakin on. 
– Uskon oman prosessini myötä tulleeni puhtaammaksi kanavaksi kohtaamilleni ihmisille. Tämä on tietysti paljon sanottu, mutta se tuntuu vilpittömältä toiveeltani. Olen havainnut, että lähes kaikilla kohtaamillani ihmisillä on joku tarve saada jotakin uutta. Mitä rauhallisempi ja tyynempi minä olen omassa itsessäni, sitä enemmän minusta on hyötyä muille. 
Anri opettelee myös varvun käyttöä sekä kuntoutuspalveluja Esko Jalkasen Luonnonvoimat Yhdistyksen kautta. Kuntoutuspalvelulla tarkoitetaan lähinnä positiivisen energian välittämistä. Näistäkin taidoista on hyötyä erilaisissa tilanteissa ja auttamistehtävissä. 
Arkielämässään hän on aktiivinen.
– Vaikka en ole enää työelämässä kerään luonnontuotteita, pakuria, männyn kilpikaarnaa, katajan marjoja, koivun lehtiä itselleni ja muille. Teen käsitöitäkin talvisin myyntiin asti. Näistä saan hieman lisätiliä. Rahan kanssa on toki oltava tarkkana, mutta koen elämäni kuitenkin kyllin rikkaaksi ollakseni onnellinen, toteaa Anri Tenhea.
 

Teksti: Merja Kiviluoma
Kuvat: Anri Tenhea
Merja Kiviluoma
toimittaja, journalist
merja.kiviluoma@kolumbus.fi
+358(50)9170063
+358(44)5251311
www.merjaelisabeth.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti