maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lainan pyytäminen

“Jonakin päivänä joudut vielä
puhumaan pankinjohtajalle,
valkoiselle miehelle,
joka määrää rahojen liikkeistä.
Joudut ehkä pyytämään häneltä lainaa.”
Meidän kulttuureissamme ei ole tapana
katsoa toista ihmistä silmiin
puhuessamme hänen kanssaan
- osoitamme omalla tavallamme kunnioitusta
katsoessamme joko alaspäin
tai hänen ohitseen.
Heimonvanhin Daniel kuitenkin sanoi:”
Kun puhut hänen kanssaan,
hän katsoo sinua suoraan silmiin,
ja se on hänen tapansa tarkastella sinua.
Hänellä on todennäköisesti harmaat
tai kylmänsiniset silmät.
Hänen kasvonsa ovat kuin kartta
sitä halkovine sinisine juovineen,
ja kun hän suuttuu,
kasvot muuttuvat punaisiksi
ja kaikki nuo pienet juovat tulevat etualalle
loistaen kuin valomainokset.
Kun sitten katsot hänen kaulaansa
ja siinä kulkevia verisuonia,
niin yksi niistä erottuu selvästi,
kuin olisi puhkeamaisillaan.

Tilanne on hyvin jännittynyt.
Hänen vastuullaan on päättää,
luovuttaako sinulle jonkun muun rahaa vai ei,
ja siitä syystä hänen kaulansa on tiukkana,
ja kun kaula kiristyy,
katse hänen silmissään kylmenee.

Hän on erittäin asiallinen,
mutta tarkkailee sinua koko ajan puhuessasi.
Ensin hän katsoo kenkiäsi nähdäkseen, käveletkö paljon.
Ovatko ne lintassa? Kiiltävätkö ne?
Ovatko kannat kuluneet?
Eikö sinulla ole autoa?
Kannattaako rahaa lainata henkilölle,
joka ei osaa edes kenkiään hoitaa?”

“Seuraavaksi hän tarkastelee vaatteitasi.
Ovatko ne puhtaat?
Oletko nukkunut housut jalassa vai onko ne prässätty?

Hän katsoo kynsiäsi.
Kuinka hyvin huolehdit ulkonäöstäsi?
Hän katsoo sinua päästä jalkoihin,
kun selität rahantarvettasi ja sen syytä.
Hän kuuntelee,
mutta ennen kaikkea hän mittailee sinua katsellaan.
Sitten hän katsoo sinua uudelleen silmiin.
Pankinjohtaja saattaa keskustelunne aikana
saada sinut tuohtumaan.
Jos niin käy,
älä missään nimessä korota ääntäsi.
kun sinun on vastattava,
puhu tavalliseen tapaasi.”
“On olemassa eräänlainen
*lainaa minulle rahaa* – loitsu,
jota voit toistella ajatuksissasi,
ja siihen sävyyn sinun on tälle henkilölle puhuttava.
Päätä neuvotella sisimmästäsi tämän toisen,
kylmän ulkokuoren alla olevan sisimmän kanssa.

Hänelläkin on sydän - ehkä se on pienikin,
mutta voit koskettaa sitä.
Kun puhut hänen kanssaan,
katso häntä suoraan silmiin
- älä laske katsettasi äläkä nöyristele.
Istu suorassa - olet mies,
etkä kerjää, vaan esität perustelusi.
Sinulla on hyvä syy siihen,
että tahdot lainata rahaa,
joten katso häntä silmiin puhuessasi.”













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti