PERSOONALLISUUS ON EPÄREHELLISYYDEN KASVOT

Tunnistatko mitään näistä oireista itsessäsi?
Silloin olet valmis alkamaan persoonallisuutesi riisumisen. Sanon riisumisen, koska persoonallisuus on kuin kaapu, johon olet pukeutunut. Olet kietonut persoonallisuuden kaavun ympärillesi puolustautuaksesi maailman ilkeydeltä ja ihmisten loukkaavuudelta.

Olet tehnyt persoonallisuudesta oman suojelijasi. Olet luovuttanut sille paljon omasta vallasta. Siksi persoonallisuus hyppää puolustamaan sinua heti, kun tunnet itsesi loukatuksi, uhatuksi tai arvostelluksi. Se hyökkää puolestasi terävin ja kovin sanoin. Joskus hätkähdät sen väkivaltaisuutta ja tunteettomuutta. Mutta toisaalta se on sinun taistelijasi, sinun puolustajasi. Niinpä sinä sopeudut nöyrästi sen usein kauhistuttavaan käytökseen ja puolustelet sitä itsellesi. Saadessaan täyden vallan ovela suojelijasi muuttuu täydelliseksi diktaattoriksi. Ja sinä alat epätoivoisesti kaivata omaa vapauttasi.

Totuus on, ettei sinulla ole tarvetta tähän suojeluun. Persoonallisuus on kuin koulukiusaaja, jonka jengiin liityit joskus ollaksesi turvassa. Kasvettuasi aikuiseksi hän palaa luoksesi ja vakuuttaa sinulle, että tarvitset häntä yhä. Hän kykenee tekemään sen, koska tietämättäsi kannat yhä sisälläsi kaikkia eilisen kipuja - vanhoja pelkoja lapsuudestasi, nuoruudestasi ja aikuisijältäsi. Kiusaaja, joka tuntee pelkosi, ei jätä sinua rauhaan. Ja sinua kauhistuttaa menettää hänen suojelunsa.

Tästä huolimatta persoonallisuudella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Se on kurja isäntä mutta hyvä palvelija. Palvelija ei vain saa enää hallita elämääsi. Se on pilannut sitä tarpeeksi kauan.

Kaikki se, minkä havaitset olevan väärin maailmassa, on seurausta jonkun persoonallisuudesta. Itse asiassa persoonallisuuden tietämättömyys on rakentanut maailman. Tästä syystä maailma on niin julma, riistävä ja epärehellinen paikka verrattuna maan ja luonnon kauneuteen ja täydellisyyteen. Aivan kuten persoonallisuus elää sinusta ja kuluttaa sinun voimavarojasi, myös maailma on kuluttamassa loppuun maan voimavaroja.

Kirja: Vain Pelko Kuolee/Barry Long

OLENTO NAAMION TAKANA

KAUAN, KAUAN SITTEN, kun ihmisolennot eivät olleet yhtä kiintyneitä fyysiseen kehoonsa kuin he ovat tänä päivänä, eli mies (vai oliko hän nainen?), joka loi itselleen ihmeellisen naamion - naamion, joka saattoi vaihtua moniksi erilaisiksi kasvoiksi.

Miehellä oli tapana viihdyttää itseään pukemalla naamio päälleen, lähestymällä äkillisesti ihmisiä ja katselemalla heidän reaktioitaan. Joskus naamio nauroi, joskus se itki, joskus se irvisteli tai murjotti. Hänen uhrinsa säikähtivät aina nähdessään nuo merkilliset, luonnottomat ja tuntemattomat kasvot - silloinkin, kun kasvot hymyilivät. Mutta mies ei piitannut siitä, nauroivatko vai itkivätkö kasvot. Häntä kiinnosti vain se kiihtymys, jonka ihmisten reaktiot saivat aikaan. Hän tiesi, että hän itse oli naamionsa takana. Hän tiesi olevansa pilailija - ja että toiset olivat pilan kohteita.

Aluksi mies pistäytyi ulkona naamio päällään muutaman kerran päivässä. Myöhemmin, kun hän tottui jännitykseen ja halusi sitä lisää, hän alkoi jättää naamion päälleen koko päiväksi. Lopulta hän ei nähnyt enää tarvetta riisua sitä lainkaan - ja nukkui yönsä naamio päällään.


Vuosikaudet mies vaelteli ympäri maata nauttien omasta itsestään naamionsa takana. Sitten eräänä päivänä hän heräsi tunteeseen, jota ei ollut tuntenut koskaan aikaisemmin - hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja eristyneeksi; häneltä puuttui jotain.

Huolestuneena hän nousi ylös ja astui ulos - suoraan kauniin naisen eteen. Ja siinä paikassa mies rakastui naiseen. Mutta nainen kirkui ja juoksi pois, pelottavien ja tuntemattomien kasvojen säikäyttämänä.
"Pysähdy, se en ole minä!" mies huusi, tarrautuen naamioon repiäkseen sen pois. Se oli tarttunut hänen lihaansa. Se oli muuttunut hänen kasvoikseen.

Tämä mies, ihmeellisen naamionsa ansiosta, oli ensimmäinen henkilö, joka astui tähän onnettomaan maailmaan.

Aikaa kului. Vaikka mies yritti epätoivoisesti kertoa kaikille, millaisen tuhon hän oli aiheuttanut itselleen, kukaan ei uskonut häntä. Kukaan ei ollut edes kiinnostunut kuuntelemaan, sillä he kaikki olivat matkineet häntä. Jokainen heistä oli laittanut päälleen oman naamionsa - saadakseen kokea saman jännityksen siitä, että he näyttelivät jotain sellaista, mitä he eivät olleet. Hekin kaikki olivat muuttuneet naamioiksi.

Mutta nyt oli tapahtunut jotain vieläkin pahempaa. He eivät olleet unohtaneet ainoastaan sitä, että oli kysymys pilasta, he olivat myös unohtaneet taidon elää iloisesti, olentona naamion takana.

Se, kuinka mies lopulta päätti naamiaiset ja palasi omaksi iloiseksi olennokseen, on tarinan huipentuma, sillä kaikilla taruilla tulee olla onnellinen loppu. Kuitenkin vain silloin, kun sinä lukija, olet iloinen ja vapaa onnettomuudesta nyt (mikä on joka hetki) , saa tarina todella loppunsa. Sillä juuri sinä olet tuo mies tai nainen naamion sisällä.

Naamio, jota kannat, on sinun persoonallisuutesi. Katso kylpyhuoneen peiliin - siinä se on. Seuraa ilmeitä, joita otat kasvoillesi. Joskus ne ovat hyväksyviä, usein paheksuvia. Et voi uskoa, että se olet todella sinä. Niinpä katsot jokaiseen peiliin, jonka ohitat, jopa kauppojen ikkunoihin, vakuuttuaksesi ja varmistaaksesi, että se olet sinä.

Joskus sinut valtaa jopa kummallinen,järjetön tunne, että haluaisit riisua naamiosi, eikö totta? Se ei ole mitenkään epätavallista. Ihmiset eivät vain halua puhua sellaisesta, sillä se kuulostaa typerältä. Mutta se ei olekaan niin typerää - eihän? - kun alat olla rehellinen.

Suurin taakka, jota kannat elämässäsi, on oma persoonallisuutesi - teeskentelemisen taakka. Sen ylläpitäminen raskauttaa sinut ja imee sinusta elämän.

Syytät niin monia asioita tästä raskauden ja elämän puuttumisen tunteesta. Syytät työtäsi, ihmissuhteitasi, ruokavaliotasi, ongelmiasi. Ja kuitenkin juuri persoonallisuutesi on eristänyt sinut omasta luonnollisesta ilostasi ja eloisuudestasi.

Persoonallisuus tekee sinusta huolestuneen ja emotionaalisen. Se on syynä mielialoihisi ja epävarmuuteesi, masennuksiisi ja kurjiin kausiisi. Se hämmentää mielesi. Se pelkää tulevaisuutta ja kokee syyllisyyttä tai katumusta menneisyyden suhteen. Se muuttuu välinpitämättömäksi, ikävystyneeksi ja rauhattomaksi tässä hetkessä. Se on odottamaton varjo, joka hiipii sinun ja kumppanisi välille. Se on viekkaus ja oveluus, joka näkyy silmissä. Se elää kaikenlaisista kiihokkeista, hyvästä ja pahasta, masennuksesta ja jännityksestä.

Ja se pelkää yli kaiken tulevansa nähdyksi - paljastetuksi sinä huijarina ja asioiden pilaajana, joka se on.



Kirja: Vain Pelko Kuolee/ Barry Long

MAAN IHMISILLE

Maan päällä ei ole ongelmia-
Maa on kaunis, riemukas, kosminen, ikuinen.
Maailma on se onneton rakennelma, jonka ihminen on väkisin asettanut maan päälle.
Ihmisen maailma koostuu hänen ongelmistaan.

Sekä maa että maailma ovat sisälläsi. Se, mitä näet ulkopuolellasi, ja se, miten näkemäsi vaikuttaa sinuun, on suoraa heijastusta siitä, mitä on sisälläsi. Kun näet ja tunnet elämässäsi kauneutta, katsot maata, elämää sisälläsi. Jos näet ympärilläsi ongelmia, ja jos tunnet elämäsi onnettomaksi,
katsot maailmaa.

Jotta voisit saavuttaa maanpäällisen elämän kuolemattomuuden sisälläsi, sinun tulee hajottaa kiintymyksesi maailmaan. Tuo kiintymys on pirullisen hienovaraista. Aina kun tunnet tuskaa mielessäsi, tai kun tunnet emotionaalista kipua, tunnet tuon kiintymyksen.

Sinun tulee nähdä asia, eikä yrittää vesittää sitä keksimällä verukkeita tai tekosyitä, kuten maailma sinussa tekee. Sinun tulee kohdata oma sisäinen kipusi, maailma sisälläsi, ilman että alat puolustella itseäsi. Onnettomuutta ei voi puolustella millään, sille ei ole mitään perustetta.

Jotta epäilykselle ja tulkinnoille ei jäisi mitään sijaa, toistan tämän perimmäisen totuuden: jokainen kipu, jonka tunnet ajatuksissasi tai tunteissasi, minä hetkenä hyvänsä elämässäsi, riippumatta sen syystä, johtuu maailmasta sinussa. Olet jättänyt maan taaksesi ja alkanut keskittyä maailmaan.

Sinun tulee nähdä oman itsesi lävitse ja huomata, että kipusi tai hämmennyksesi on rakkautta maailmaa kohtaan. Sinun tulee nähdä maailman lävitse ja tunnistaa, mitä maailma todella on, mitä se on tehnyt sinulle, ja mitä se on tekemässä sinulle. Maailma ei ole koskaan sen suurempi ongelma kuin mitä on rakkautesi sitä kohtaan.

Tyynesti ja rohkeasti sinun tulee laskeutua sinussa olevan maailman pohjalle. Ja siitä sinun on jatkettava maailman pohjan lävitse. Se tulee olemaan helvettiä, jonkin aikaa. Mutta se on sinun helvettisi, ei kenenkään muun. Se on helvetti, jonka olet mieluusti luonut itsellesi maan päälle.

Loit sen uskomalla maailmaan ja kiintymällä sen arvoihin, tapoihin ja asioihin, sekä siellä eläviin ihmisiin, jotka kaikki tulevat joka tapauksessa jättämään sinut tai karkaamaan käsistäsi. Kaikki se, mitä rakastat maailmassa, tulee aiheuttamaan sinulle tuskaa. Tuo tuska on se helvetti, jonka lävitse sinun tulee kulkea - joko nyt tai fyysisen kuolemasi prosessissa.

Jos kuljet helvetin lävitse väärällä tavalla, kierrät vain kehää ja luot itsellesi lisää ongelmia - lisää loputonta maailmaa, lisää helvettiä. Kun kuljet helvetin lävitse oikealla tavalla, voit yhtyä uudelleen maan muuttumattomaan kauneuteen ja riemuun sisälläsi - omana itsenäsi. Ja huolimatta maallisista kauhuistasi ja peloistasi et menetä mitään. Sillä vain pelko kuolee.


Kirja: Vain Pelko Kuolee / Barry Long

MIKÄ ON TODELLINEN JOULUNHENKI?

Robert Seymour (1798 – 1836) - "The Book of Christmas" by Thomas Kibble Hervey. A complete 

Kauan ennen nykyaikaista joulua juhlittiin Saturnaliaa. Kaikki tutut asiat käännettiin mullinmallin: Saturnaliaan kuului, että isännät valmistivat juhla-aterian orjilleen ja söivät itse viimeisinä. Isäntä saattoi jopa pestä orjiensa jalat, koska halusi osoittaa inhimillistä tasa-arvoa – sitä ajatusta, ettei todellinen mestari ole orjaa suurempi.

Juhla muistutti Saturnus-jumalan tarusta, jossa Saturnus menetti kruununsa ja hänet häädettiin paratiisista. Varhaisin joulun sanoma liittyy siis sen tosiasian kohtaamiseen, ettei mikään asia tässä maailmassa kestä ikuisesti, eikä ole itsestäänselvä – ei edes isännän asema orjaansa nähden. Saturnalia-juhla kannusti ihmisiä tutkimaan omaa elämäänsä ja ymmärtämään toisia, sekä tutkimaan sitä vaihtoehtoa, että roolit voisivat olla aivan yhtä hyvin myös toisin päin.

Muinaiseen jouluun – kuten nykyiseenkin – kuului myös sikauhri sekä valtavan puun raahaaminen sisätiloihin. Sikauhri ja sen syöminen olivat osa joulun mullinmallin-teemaa: sianlihan syöminen oli kulttuurien tai uskontojen mukaan väärin, ja juuri siksi jouluna sitä syötiin. Suuri puu koristeltiin valoilla, jotka symboloivat aurinkoa, tähtiä ja kuuta, ja ripusteltiinpa siihen värikkäitä pallojakin esittämään lähimpiä planeettojamme. Joulusta käytettiin nimeä yule sekä Skandinaviassa että Babyloniassa. Yule tarkoittaa sanaa “lapsi”, ja historiantutkijoiden kesken ollaan harvinaisen yksimielisiä siitä, että joulu on alkujuuriltaan valon ja lapsen, eli valonlapsen juhla.

KOLMEN PÄIVÄN KUOLEMA

Valonlapsen juhlaa on vietetty melkeinpä kaikissa uskonnoissa ympäri maailman joulukuun 21.-24. päivinä. Joulukuun 21. päivä on vuoden lyhyin päivä ja sitä kutsutaan talvipäivänseisaukseksi. Mainitun kolmen päivän ajan taivas pysyy pakoillaan, ja vanha kansa on kutsunut tuota ajanjaksoa kolmen päivän kuolemaksi. Pysyttyään hetken aikaa kuolleena aurinko nousee taas kolmantena päivänä ylös taivaalle ja aloittaa puolen vuoden vaelluksensa kohti kesäpäivänseisausta, joka on joulun vastakohta – samalla tavalla, kuin Äiti ja Elämä ovat Isän ja Tiedon vastakohtia.

Mitä meidän tulee sitten ymmärtää talvipäivänseisauksesta, kolmen päivän kuolemasta ja valon lapsesta?

Joulu on puhdistumisen aikaa. Kuten fyysisesti täällä Suomessa pakkanen ja valkea lumi puhdistavat maan ja ilman, joulun alkuperäinen tarkoitus on suorittaa sama riitti sisäisesti – ajatuksissa.

Sisäinen puhdistuminen tarkoittaa pahojen tekojen vilpitöntä katumista, sekä anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Anteeksipyytäminen, anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen tapahtuvat yksin armosta, mikä tarkoittaa, ettei ihmisen tarvitse tehdä mitään muuta puhdistuakseen. Omien pahojen tekojen ja ajatusten kohtaaminen ja tiedostaminen on jokaisen ihmisen velvollisuus ja asia, josta kukin meistä voi vain itse ottaa vastuun. Liian usein keskitymme vikojen huomaamiseen toisissa ihmisissä – vaikka todellisen muutoksen voimme saada aikaan vain itsessämme. 

VALON LAPSI SYNTYY YKSIN ARMOSTA

Opetamme lapsia käyttäytymään kiltisti, jotta he saisivat jouluna lahjoja. Joulun idea on kuitenkin juuri tämän vastakohta: hyvän tekemistä ei pidä sitoa lahjoihin tai saamiseen, vaan pahuus ja pahat teot saadaan anteeksi armosta, ei hyvien tekojen perusteella. Ainoastaan eläimiä motivoidaan lahjuksilla ja rangaistuksilla. Meidän ihmisten tulisi edes jouluna toimia toisin kuin eläimet. Todellinen joulumieli on vapautumista itsekkyydestä, katkeruudesta, kapinamielestä sekä palkkioista ja rangaistuksista!

Kristityt juhlivat jouluna Jeesuksen syntymää. Joulu kuitenkin koskettaa kaikkia ihmisiä, niin uskovaisia kuin ateisteja, sekä jokaista siltä väliltä ja rajojen ulkopuolelta. Joulu on ikuinen uusi mahdollisuus sen symbolin kunnioittamiseen, joka Jeesuskin oli. Jeesus eli ihmisenä kuten jokainen meistä. Hän tuli maailmaan toteuttamaan oman tehtävänsä.

Jeesuksen tehtävä ja hänen symbolinsa ovat yksi ja sama asia: perimmäinen totuus ja armo. Olimmepa mitä mieltä tahansa uskonnosta tai Jeesuksesta, joulun kolmen päivän siirtymä tarjoaa jokaiselle meistä mahdollisuuden muodonmuutokseen. Jokainen meistä on se lapsi, joka voi syntyä uudelleen puhtaana kuljettuaan ensin hiljaisuudessa, avoimena ja yksin.

Kun valon lapsi syntyy tähän maailmaan 72 tunnin hiljaisuuden jälkeen, hän ei ole kristitty, islaminuskoinen, buddhalainen, hindu, juutalainen, tai minkään muunkaan uskontokunnan edustaja. Hän on puhdas, uusi lapsi. Hän on saanut syntinsä anteeksi ja hänen arvonsa ihmisenä on palannut. Hän erottaa hyvän ja pahan, sekä oikean ja väärän. Hän on valmis kulkemaan kohti uutta kevättä, sillä tuo syttynyt sisäinen valo tulee valaisemaan hänen jokaista askeltaan, oli hän sitten kotona, työpaikalla, ystävien seurassa tai lampaana susien keskellä. Sisäinen valo kantaa läpi pimeän ajan, eikä se katoa.

AJATUSTEN JOULUSIIVOUS

Todellinen joulunhenki ei ole lahjojen antamista omille lapsille tai lähisukulaisille vastalahjojen toivossa, vaan se on kaikkein vähäosaisimpien muistamista ja ymmärtämistä, ja lopulta itsensä puhdistamista. Hyvä olo ja hyvä elämä lähtevät hyvistä ajatuksista. Joulusiivous ja tuuletus tulee ulottaa koskettamaan myös siivoajan sisäistä ullakkoa. On yksinkertaisesti tärkeämpää rauhoittua miettimään syntyjä syviä, kuin suunnata toimintaansa ulospäin, lahjojen ostamiseen, toisten muistamiseen tai käytännön järjestelyihin. 

Jo Jeesus opetti, ettei ihminen ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten. Joulukin on sapatti, mutta sen mittakaava on yhden viikon sijaan kokonainen vuosi – nimenomaan aurinkovuosi. Eikä jouluna palauduta yhdestä viikon aherruksesta, vaan kokonaisen vuoden – 360 ja 5 päivän.

Näin toivotan kaikille hyvää kolmen päivän mustaa joulua! Sekä kuolemanlaakson jälkeistä, puhtaasta armosta syntyvää, valonlapsen juhlaa! Tehkää tänä jouluna kaikkea sitä, mitä ette ole koko vuonna tehneet. Pistäkää kaikki mullinmallin.

Teksti: Iisakki Totuudentalo
Iisakki Totuudentalo (iisa) on hengellisten asioiden tutkija ja opettaja, sekä verkkosivusto Totuuden talon perustaja.

 http://kuudesaisti.net/aitimaa-kategoria/mika-on-todellinen-joulunhenki

MitenTotuusVapauttaaMeidät

Totuus vapauttaa meidät paljastamalla kaikki harhakuvat, joita olemme käyttäneet ja joiden mukaan eläneet, jotta voimme luoda oman totuutemme ja asettaa uudet energiarajat ja aikomukset elämällemme. 

Sana "tosi" merkitsee "faktoihin perustuvaa", joten luodaksemme oman totuutemme, tarvitsemme joitain faktoja, joiden ympärillemme rakennamme totuutemme. Nämä faktat liittyvät itsearvostukseen, tiedostamiseen, rakkauteen ja hyväksyntään. Kun meillä on ne paikallaan, totuutemme seuraa vaivattomasti. Törmäämme vaikeuksiin, silloin kun joku on eri mieltä totuutemme kanssa. Tekeekö tämä siitä epätoden? Kenties heille, muttei meille. Totuutemme ei ole totta vain, silloin kun kaikki ovat samaa mieltä siitä – se on totta, silloin kun me uskomme siihen, ja vain tämä meidän täytyy tietää.

Minkä uskomme todeksi? Kaiken mikä resonoi totuutemme kanssa ja tämä on osa sitä totuusperustaamme, kuka olemme, mitä uskomme, mitä ansaitsemme ja mikä on arvomme, johon sisältyy itsearvostus ja itserakkaus. Sitten yhdistymme helposti niihin ihmisiin ja tilanteisiin, jotka ovat samaa mieltä totuutemme kanssa. Tämä merkitsee, että luultavasti suljemme pois joitain ihmisiä elämästämme, mutta sisällytämme siihen myös monia. Meidän on hyväksyttävä toisten totuus heidän totuudekseen sekä se, ettemme ole samaa mieltä heidän kanssaan tai etteivät he ole aina samaa mieltä kanssamme. Mikä on totta? Kaikki on totta jollekin, mutta kaikki ei ole totta kaikille.

Emme voi perustaa totuuttamme sille, kuka on samaa mieltä kanssamme, koska silloin muutamme totuuttamme aina sen perusteella, mitä toiset pitävät oikeana tai hyväksyttävänä itselleen. Kun alamme muuttaa totuuttamme, energiamme pirstoutuu ja menetämme energiaeheytemme. Emme ole enää maadoittunut, koska meillä ei ole totuutta eikä todellisuudellamme ole faktaperustaa. Oletko hyvä ihminen vain, jos kaikki muut ajattelevat niin ja ovat samaa mieltä kanssasi? Ja jos he eivät ole samaa mieltä, ajatteletko olevasi huono ihminen? Jos sallimme toisten asettaa oman totuusstandardimme sen perusteella, mikä on totta heille, menetämme totuusidentiteettimme, ja mitä sitten uskomme itsestämme? Meillä ei ole itseluottamusta, itsetietoisuutta ja henkilökohtaisia rajoja, jos emme omista omaa totuuttamme.

Mitä teemme niiden ihmisten kanssa, jotka haluavat meidän hyväksyvän oman totuutensa ja muuttavan omaa totuuttamme heijastamaan heidän totuuttaan? Meillä on kaksi vaihtoehtoa: olla samaa mieltä heidän kanssaan tai seistä vankasti omassa totuudessamme. Lakmuskoe on, miltä meistä tuntuu sisällämme.

Tuntuuko meistä tasapainoiselta, maadoittuneelta, varmalta ja tinkimättömältä itsemme suhteen?

Vai tuntuuko meistä levottomalta, epäilevältä, pelokkaalta ja epävarmalta?

Miten paljon haluamme jonkun pitävän meistä ja hyväksyvän meidät ja mitä teemme saadaksemme tuon hyväksynnän?

Miksi sillä on niin suuri merkitys meille?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, mutta vastaukset paljastavat polun itseluottavampaan, tyydyttävämpään ja iloisempaan totuuteen itsellämme. Muista, että "tosi" merkitsee "faktoihin perustuvaa" ja että luomme oman todellisuutemme ja oman totuutemme – oikeiden faktojen ollessa paikoillaan, meillä on työkalut, joita tarvitsemme ja jotka heijastavat sitä todellisuutta, jossa haluamme elää ja jonka tiedämme oikeaksi itsellemme. Näiden vastausten tietäminen vapauttaa meidät siitä itse-epäilystä, pelosta ja levottomuudesta, joka syntyy, kun luulemme, etteivät toiset pidä meistä tai totuudestamme, ja paljastaa tärkeän totuuden: sillä ei ole merkitystä. Meidän täytyy päättää, annammeko totuuspolkumme suunnasta tulla suosiokilpailun vai asetammeko vain omat totuussuuntaviivamme ja lähdemme siitä. Joka tapauksessa kaikki on totta eikä meidän tarvitse olla huolissamme siitä, uskooko kukaan meidän totuutemme – se riittää, että itse uskomme.